Rattijuoppo ajoi betoniseinään Janakkalassa

Julkaisuajankohta 29.3.2023 10.28
Uutinen

Kolmen auton kolarin aiheuttanut poistui paikalta Hämeenlinnassa. Hausjärvellä tapahtui linja-auton ja pakettiauton välinen nokkakolari. Kulunut vuorokausi oli tehtävämäärällisesti varsin rauhallinen Hämeessä. Tehtäviä oli 160.

HÄMEENLINNA. Hätäkeskukseen tuli tiistaina puolenpäivän jälkeen ilmoitus kolmen auton peräänajosta Papinniityntiellä. Ilmoituksen mukaan kolarin aiheuttanut oli poistunut paikalta.
Poliisi sai selville tapahtuneesta, että Papinniityntietä jonossa ensimmäisenä ajanut joutui pysähtymään Viipurintien risteykseen. Toisena jonossa ollut henkilöauto osui ensimmäisen auton perään, kun jonossa kolmantena tullut henkilöauto oli törmännyt toisena olleen auton takaosaan.
Tapahtumapaikalle jääneiden osallisten mukaan paikalta poistunutta henkilöautoa oli ajanut vanhempi mies. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

HAUSJÄRVI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta kolaritehtävän tiistaina iltapäivällä Rajalantielle. 
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli ajanut linja-autolla Rajalantietä pohjoiseen ja hän oli tullut oikealle kaartuvaan mutkaan. Kääntyessään linja-auto oli ajautunut osittain vastaantulevien ajokaistalle. Linja-auton kuljettaja oli huomannut vastaan ajaneen pakettiauton, mutta jarrutuksesta huolimatta linja-auto törmäsi pakettiauton keulaan.
Pakettiauton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan lisätutkimuksiin. Linja-auton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio kirjoitti keski-ikäiselle miehelle sakkovaatimuksen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta tiistai-iltana. Kauppakeskuksen järjestyksenvalvoja oli poistamassa miestä kauppakeskuksesta, koska hänelle on sinne porttikielto. Mies oli myös häirinnyt ja ahdistellut muita ihmisiä.
Mies oli lyönyt järjestyksenvalvojaa ylävartaloon poistamisen yhteydessä. Mies oli jouduttu ottamaan hallintaotteeseen ja raudoittamaan tilanteen rauhoittamiseksi.

JANAKKALA. Vanhemman miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tiistai-iltana Tervakoskella. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että päihtyneeltä vaikuttanut vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla betoniseinään kaupan parkkipaikalla. Auton turvatyynyt olivat lauenneet törmäyksessä.
Poliisipartio soitti matkalla tapahtumapaikalle ja sai selville, että auto kuljettanut mies oli käynyt kaupassa ostamassa olutsalkun ja yritti lähteä uudelleen ajamaan autollaan. Sivullinen otti mieheltä avaimet pois ja sai näin estettyä ajoon lähdön. 
Mies poistui kaupan pihalta ja hänen saatiin kiinni linja-autoaseman pysäkiltä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,59 promillea. Mies käytetiin verikokeissa verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi.

Hausjärvi Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Janakkala Kanta-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta