- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Rattijuoppo ajoi Hallituskatua väärään suuntaan Tampereella
Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueen tapahtumia tiistai-illalta:
Ylöjärvi 18.4.2017 klo 16.06 varomaton käsittely
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus pienestä maastopalosta Vihattulantiellä. Vihattulantien varrella oleva heinikkö oli sytytetty palamaan lähellä asuinrakennuksia. Kahden lapsen oli nähty poistuvan paikalta. Pelastuslaitos sammutti heinikkopalon.
Orivesi 18.4.2017 klo 19.20 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ym.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus ulosajosta Myllyjärventaustalla. Ilmeni, että noin 50-vuotias mies oli kuljettanut rekisteröimätöntä autoa Myllyjärventausta-nimisellä tiellä. Miehen kuljettama auto oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle ja päätynyt katon kautta ympäri pellolle pyörilleen. Kuljettaja loukkaantui ja toimitettiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Poliisipartio totesi, että hiekkatiehen oli jäänyt luistatusjälkiä noin sadan metrin matkalla ennen ulosajopaikkaa. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.
Ikaalinen 18.4.2017 klo 21.20 eläinonnettomuus
Noin 60-vuotias mies kuljetti henkilöautoa Jämijärventietä Kankaanpään suunnasta kohti Ikaalista. Innalan vanhan kaatopaikan kohdalla oli hirvi juossut auton kulkusuuntaan nähden vasemmalta oikealle. Hirvi oli osunut henkilöauton kuljettajan jarrutuksesta huolimatta auton etuosaan. Auton etuosaan oli aiheutunut lieviä vaurioita ja tuulilasi oli rikkoutunut. Hirvi oli jatkanut matkaa. Paikallisen metsästysyhdistyksen yhdyshenkilö huolehtii hirven jäljestämisestä.
Kangasala 18.4.2017 klo 21.57 lievä vahingonteko
41-vuotias mies potkaisi Puusepäntiellä sijaitsevan marketin parkkipaikalla liikkeelle lähteneen auton kylkeen. Vartija tuli paikalle ja sai estettyä potkijan poistumisen. Poliisipartio kuljetti päihtyneen miehen putkaan. Häntä epäillään lievästä vahingonteosta. Lisäksi ilmeni, että mies oli liikkeellä Kangasalan uimahallin pihasta anastetulla polkupyörällä.
Tampere 18.4.2017 klo 23.07 rattijuopumus ym.
Poliisipartio pysäytti Myllypuronkadulla liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti 24-vuotias mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies vietiin verikokeisiin. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta. Miehen autosta löytyi teleskooppipatukka.
Tampere 19.4.2017 klo 00.01 rattijuopumus ym.
Poliisipartiota vastaan ajoi Rautatienkadulla ajovaloviallinen moottoripyörä. Ilmeni, että kuljettaja oli noin 25-vuotias ajokortiton mies. Kuljettajalle suoritetussa puhalluskokeessa saatiin tulos 0,41 mg/l. Lisäksi kuljettajan epäillään olleen ajon aikana myös muun huumaavaan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alainen. Mies toimitettiin verikokeeseen.
Tampere ja Jyväskylä 19.4.2017 kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta
klo 01.14 Tampereen Kirkonmäenkadulla tavattiin henkilöauton ratista 29-vuotias ajo-oikeudeton mies. Klo 03.15 Jyväskylän Nisulankadulla tavattiin henkilöauton ratista 34-vuotias ajo-oikeudeton mies.
Tampere 19.4.2017 klo 03.53 törkeä rattijuopumus ym.
Poliisipartio pysäytti Hallituskadulla liikennetarkastukseen henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton 21-vuotias mies, joka oli päihtynyt. Puhalluskoe osoitti 0.94 mg/l:n lukemaa. Mies kuljetettiin verikokeisiin ja tämän jälkeen poliisiasemalle. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Jyväskylä 19.4.2017 klo 04.20 rattijuopumus ym.
Poliisipartio pysäytti Taulumäentiellä liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti 45-vuotias ajo-oikeudeton mies. Kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta mies jäi kiinni kolmannen kerran vuoden sisään. Puhalluskoe näytti kuljettajalle nollatulosta, mutta alustava huumetesti positiivista tulosta amfetamiinille. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä. Lisäksi rikosilmoitukseen kirjattiin vaarallisen esineen hallussapito, koska hänen autostaan löytyi teleskooppipatukka.