Hyppää sisältöön

Rattijuoppo sekoili Riihimäellä

Julkaisuajankohta 7.6.2017 9.01
Tyyppi:Uutinen

RIIHIMÄKI: Tiistaina päivällä tuli hätäkeskuksen kautta ilmoitus, että Riihimäen keskustassa liikkuu henkilöauto ajaen muuta liikennettä vaarantaen mm. jalkakäytävällä ja välillä käyden vastaantulevien kaistalla. Poliisipartio tapasi kyseisen auton keskustassa sijaitsevan kauppakeskuksen parkkipaikalta. Autoa seurannut sivullinen henkilö oli ottanut virta-avaimet haltuunsa ajon jatkumisen estämiseksi. Kuljettajaksi ilmeni noin 35-vuotias mies, joka puhalsi 3,72 o/oo poliisin seulonta-alkometriin. Kuljettaja kertoi lähteneensä ajoon Oitista ja ottaneensa auton luvatta käyttöönsä. Mies vietiin verikokeeseen, jonka jälkeen hänet kiinniotettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, luvattomaan käyttöön ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

LAHTI: Tiistai aamupäivällä tuli ilmoitus sekavasti ja häiritsevästi käyttäytyvästä miehestä Ursankadulla. Poliisipartio tapasi paikalta miehen, joka puhui sekavia ja levitteli tavaroitaan jalkakäytävälle. Yllättäen mies lähti juoksemaan partiota kohti yrittäen lyödä poliisimiestä. Partio joutui kaatamaan miehen maahan. Mies laittoi voimakkaasti vastaan ja hänet jouduttiin raudoittamaan kuljetuksen turvaamiseksi. Mies kuljetettiin Lahden pääpoliisiasemalle, jossa hän jatkoi riehumistaan vielä putkaan laitettaessa. Noin 25-vuotiasta miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

LAHTI: Tiistai-iltana poliisipartio pysäytti Sipurantiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 25-vuotias nainen. Naisella ei ollut ajo-oikeutta ja tämä oli hänen 18:s kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

ASIKKALA: Tiistai-iltana poliisipartio pysäytti Kanavatiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 20-vuotias nainen. Nainen puhalsi nollat, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Partion kysyessä naisen henkilötietoja tämä antoi väärät henkilötiedot itsestään. Naisella oli kyydissä koira, jonka omistaja nainen ei ollut, mutta hän ei suostunut kertomaan, kenen koira oli, joten koira toimitettiin Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin. Nainen käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet vapautettiin. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta.

HOLLOLA: Myöhään tiistai-iltana Salpakankaalla yksityisasunnossa noin 50-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen noin 40-vuotiaan vaimonsa pariskunnan asunnossa. Nainen sai lieviä ruhjeita. Mies kiinniotettiin Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä pahoinpitelyyn.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen