Hyppää sisältöön

Rattijuoppo törmäsi talon seinään Hämeenlinnassa

Julkaisuajankohta 7.7.2017 8.41
Tyyppi:Uutinen

LAHTI: Torstaina aamupäivällä noin 20-vuotias mies oli anastuspuuhissa Möysän kaupunginosassa sijaitsevassa myymälässä. Henkilökunta oli ottanut miehen kiinni tämän yrittäessä poistua maksamatta tavaroitaan. Poliisipartio löysi miehen hallusta kääntöveitsen ja erilaisia murtautumiseen soveltuvia työvälineitä. Miestä epäillään näpistyksestä, joka oli hänen 26:s omaisuusrikos vuoden aikana, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussaspidosta ja murtovälineen hallussapidosta.

LAHTI: Torstai-iltana poliisipartio tapasi Tiirismaan koulun välittömästä läheisyydestä kaksi alle 18-vuotiasta nuorta miestä, joiden epäillään töhrineen kouluparakin seiniä. Miesten hallusta löytyi useita spray-maalipurkkeja ja paksuja tusseja. Miehiä epäillään vahingonteosta. Sekä kouluparakin seinässä että ikkunoita peittävissä vanerilevyissä oli töhryjä.

LAHTI: Myöhään torstai-iltana pahoinpideltiin noin 25-vuotias mies Ahtialan kaupunginosassa. Miestä oli lyöty nyrkillä ja työnnetty kerrostalon aloven lasin läpi seurauksella, että uhri sai ruhjevammojen lisäksi viiltohaavoja rikkoontuneesta lasista. Tapahtumapaikalta otettiin kiinni kolme iältään 15 - 25-vuotiasta miestä. Miehiä epäillään pahoinpitelystä. Tapahtumasarja oli saanut alkunsa jo aiemmin läheisessä yksityisasunnossa, jossa uhri ja asianomistaja olivat riitaantuneet. Tästä tapahtumasta pahoinpitelyn uhria epäillään laittomasta uhkauksesta.

RIHIMÄKI: Torstaina aamupäivällä poliisipartio pysäytti Lahdentiellä kuorma-auton, johon oli kytketty täysperävaunu. Kuljettaja noin 50-vuotias mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0.43 mg/l. Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

JANAKKALA: Torstaina aamupäivällä tuli ilmoitus, että mies ampuu ilmapistoolilla parvekkeeltaan Turengissa. Poliisipartio tapasi asunnon rappukäytävästä noin 30-vuotiaan miehen, joka kertoi ampuneensa asuntonsa parvekkeelta läheiseen lampeen. Asunnosta löytyi ilmapistooli ja siihen sopivia panoksia. Asunnon parvekkeen ja lammen välillä kulkee kevyen liikenteen väylä ja välittömästi lammen takana normaali ajoväylä. Miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, koska asunnosta löytyi pieni määrä kannabista. Ilmapistooli ja patruunat otettiin poliisin haltuun.

HÄMEENLINNA: Perjantaina puolen yön jälkeen noin 20-vuotias mies kuljetti henkilöautoa Mommilantietä kohti Lammin keskustaa. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Turengintien risteyksen jälkeen kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Auto oli ajautunut kaistan yli kevyenliikenteenväylälle katkaisten mennessään valopylvään. Törmäyksen jälkeen ajoneuvo oli jatkanut matkaansa Mommilantie 19 pihaan ja kaatanut useamman metrin pensaitaa ja yhden puun ja rikkoen nurmikon. Matka päättyi talon numero 17 seinään, johon auto pysähtyi kyljelleen seinää vasten rikkoen talon tiiliseinää. Ajoneuvo vaurioitui kauttaaltaan. Auton kuljettaja ja matkustajat kuljetettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Kaikki olivat tajuissan ja pystyivät kertomaan, mitä oli tapahtunut. Kuljettaja kertoi nauttineenaa alkoholia ennen ajoa, muttei suostunut puhaltamaan poliisin alkometriin. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Tieosuudella on 40 km:n nopeusrajoitus, mutta jäljistä ja puhutteluista päätellen kuljettaja oli ajanut huomattavaa ylinopeutta.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen