Hyppää sisältöön

Rattijuoppoja Kotkassa ja Haminassa

Julkaisuajankohta 25.1.2020 10.01
Tyyppi:Uutinen

Poliisipartio pysäytti perjantaina aamulla kello 8.45 Kotkassa Porthaninkadulla henkilöauton, jonka 1994 syntyneelle kuljettajalle tehtiin huumepikatesti. Testi osoitti positiivista amfetamiin osalta. Auton kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajana toiminutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti Kotkassa Hurukselantiellä perjantaina iltapäivällä kello 14.25 henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritettiin huumepikatesti. Testi osoitti positiivista kannabiksen osalta. Ajoneuvon vuonna 1980 syntynyttä mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lauantaina kello 1.30 aikaan poliisipartio pysäytti Kotkassa Laivurinkadulla henkilöauton, jonka 1987 syntyneelle mieskuljettajelle tehtiin huumepikatesti. Testi osoitti positiivista amfetamiin osalta. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello 1.45 aikaan Haminassa Merikadulla poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka 1980 syntyneelle mieskuljettajalle tehtiin puhalluskoe. Puhalluskokeen tulos oli 2,43 o/oo. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen