25.6.2016, klo 22.15 oli Kymintiellä tullut ryhmä mopoilijoita poliisipartiota vastaan. Ensimmäisenä vastaan tulleella ei ollut lainkaan edessä ajovaloja minkä vuoksi poliisipartio aikoi tarkistaa asian. Kuljettaja kiihdytti voimakkaasti nopeutta ja lähti pakenemaan poliisia välittämättä poliisin näyttämästä pysäytysmerkistä. Lisäksi kyydissä oli yksi matkustaja. Kuljettaja ajoi Parikan hautausmaan läpi Koivulaan ja edelleen Jokipolulle kohti golfkenttää. Kanavapolulta kuljettaja ajoi metsäpolulle minne poliisiautolla ei päässyt. Kaksikko oli hylännyt käytössään olleen motocrosspyörän metsään mutta poliisi tavoitti kuljettajan pienen juoksukilpailun jälkeen. Tieliikenteeseen kelpaamattoman motocrosspyörän kuljettajaksi selvis vuonna 2000 syntynyt kotkalainen nuorukainen. Nuorella miehellä oli ainoastaan mopon kuljettamiseen oikeuttava ajo-oikeus.
30 km/h nopeusrajoitusalueella kuljettaja ajoin yli 80 km/h ja 40 km/h nopeusrajoitusalueella nopeutta oli lähes 120 km/h. Nuorukaista epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Pyhtään Vastilassa klo 22.43 oli hätäkeskukseen ilmoitettu henkilöautosta mistä takapuskuri puuttui kokonaan ja etupuskuri oli kolaroitu hajalle ja kuljettajan ajotyyli oli hyvin epävarma. Aikaisemmin päivällä ajoneuvo oli ollut ehjä. Poliisi tavoitti Vastilantiellä vuonna-43 syntyneen pyhtääläisen miehen joka puhalsi 1,62 o/oo lukeman ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
26.6, klo 01.12 poliisipartio pysäytti Hyväntuulentiellä oudosti ajaneen autoilijan. Autoa kuljetti vuonna -92 Kotkassa asuva ulkomaalainen mies. Suoritetussa puhallauskokeessa tulokseksi tuli 1.12 o/oo