Poliisi epäilee henkilöautojen kuljettajia törkeistä rattijuopumuksista.
- Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Pieksämäellä Lahnasentiellä oli henkilöauto ajettu ojaan perjantaina 10.4.2026 kello 22.25 aikaan. Poliisi tapasi auton kuljettajan, joka puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja lisäksi selvisi, ettei autoa kuljettaneella miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
- Hätäkeskukseen tulleen ilmoitukseen mukaan pohjoisen suunnasta etelään ajanut henkilöauto oli törmännyt lauantaina 11.4.2026 kello 10.50 aikaan Mikkelissä VT5:llä tien oikealla puolella olevaan kaiteeseen noin 2km ennen Visulahden liittymää. Kyseinen henkilöauto oli jatkanut matkaa törmäyksestä huolimatta kohti etelää ja poliisipartio pysäytti auton VT5:llä Mikkelin sataman kohdalla. Henkilöauton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Auton kuljettaja ei loukkaantunut kaiteeseen törmäyksessä, mutta autoon sekä kaiteeseen tuli vaurioita.
Miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen