Rattijuoppoja liikenteessä viikonloppuna Rovaniemellä

Julkaisuajankohta 28.5.2023 14.19
Uutinen

Päihtynyt mies törmäsi lauantaiyönä mönkijällä puuhun vakavin seurauksin. Poliisi tavoitti viikonlopun aikana myös kaksi muuta rattijuoppoa.

Lauantaina aamupäivällä Rovaniemen Sahanperällä liikennevalvontaa tehnyt poliisin partio pysäytti ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Ilmeni, ettei kuljettajalla ollut voimalla olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen useille huumausaineille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mönkijää maastossa kuljettanut mies törmäsi puuhun lauantaina ennen puolta yötä Norvajärven pohjoispuolella. Toinen henkilö löysi mönkijää kuljettaneen miehen tajuttomana mönkijän vierestä maasta makaamasta. Kuljettajalla ei ollut kypärää. Kuljettaja toimitettiin vakavien vammojen vuoksi Oulun keskussairaalaan. Verikokeiden perusteella on syytä epäillä kuljettajan olleen törmäyksen aikana vahvassa humalatilassa. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Sunnuntaina aamuyöstä poliisille ilmoitettiin autoa päihtyneenä ajaneesta henkilöstä. Poliisin partio tavoitti Länsikankaalta miehen, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometrin rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Mies toimitettiin tarkempiin verikokeisiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi on valvonut kuluneen viikon aikana suojateiden turvallisuutta sekä pyöräilijöitä ja sähköpotkulautojen kuljettajia.
 

Lapin poliisilaitos Lappi Liikenne Rovaniemi Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta