Hyppää sisältöön

Rattijuoppojen yö Etelä-Pohjamaalla

Julkaisuajankohta 27.8.2016 11.36
Tyyppi:Uutinen

Perjantaina iltapäivällä klo 14 poliisipartio pysäytti Kauhavalla Mäenpääntiellä henkiläauton tarkastusta varten. Kuljettajana ollut kauhavalainen 40-vuotias mieshenkilö puhalsi alkometriin nollat, mutta hänen käyttäytymisensä ja olemuksensa perusteella poliisi suoritti hänelle huumepikatestin, joka oli positiivinen kannabikselle. Poliisi otti kuljettajan kiinni ja vei sairaalaan verikokeisiin ja kliinisiin testeihin. Lisäksi selvisi, ettei kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoon suoritetussa etsinnässä löytyi huumausaineen kasvattamiseen liittyvää rekvisiittaa, joka oli matkustajana olleen kauhavalaisen 35-vuotiaan mieshenkilön omaisuutta. Hänen asuntoonsa suoritetussa kotietsinnässä löytyi mm. kannabiskasvattamo ja huumausaineen valmistukseen liittyviä tarvikkeita sekä kannabista. Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Ko. autossa matkustajana ollut mieshenkilöä epäillään huumausainerikoksesta. Poliisi jatkaa tapausten tutkintaa.

Perjantaina ennen klo 19 poliisi sai ilmoituksen rattijuoposta Isojoen keskustassa. Poliisipartio tavoitti 55-vuotiaan paikkakuntalaisen mieshenkilön henkilöautolla M-marketin pihasta. Suoritetussa puhalluskokeessa epäilty puhalsi 0,85 promillea. Poliisi otti kuljettajan kiinni ja vei tarkkuusalkometrikokeeseen, jossa tulos oli 0,25 mg/ l. Lisäksi selvisi, ettei kuljettajalla ollut vaadittavaa ajo-oikeutta, koska hän oli ajokiellossa. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Perjantaina klo 19 aikaan poliisi sai hälytyskeskukselta ilmoituksen, että Seinäjoella Vapaudentien Nesteellä valkoinen pakettiauto oli tankattu ja kaksi mieshenkilöä oli poistunut sillä maksamatta. Noin tunnin kuluttua Kivistössä poliisipartio pysäytti em. pakettiauton erään talon pihassa. Kuljettajaksi osoittautui poliisin tuttu n. 35-vuotias seinäjokelaismies ja apukuljettajana oli n. 25-vuotias alajärveläismies. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Puhalluskoe seulonta-alkometrillä näytti 0.02 mg/ l. Kuljettajan käyttäytyminen oli sekavaa ja puhe takelteli. Niinpä poliisi teki hänelle huumepikatestin, joka oli positiivinen mm. amfetamiinille. Poliisi otti kuljettajan kiinni ja vei verikokeisiin sairaalaan. Ko. pakettiauto oli em. apukuljettajan, joten häntä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja näpistyksestä. Pakettiauton kuljettajaa epäillään mm. rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja näpistyksestä.

Seinäjoella, ns. Marttilan kortteerissa, perjantaina ennen puoltayötä poliisipartio näytti skootterikuljettajalle pysähdysmerkin. Samassa skootteri lähti poliisia karkuun ajaen toimisto- / asuinrakennusta ympäri. Lyhyen takaa-ajon jälkeen skootterin kuljettaja kaatui märällä nurmikolla. Nuori, 15-vuotias seinäjokeinen poika ei loukkaantunut kaatumisessa, eikä skootteriin tullut vaurioita. Puhalluskoe seulonta-alkometrillä osoitti lukemaa 0.8 mg/ l. Poliisi otti epäillyn kiinni ja kuljetti Seinäjoen poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,64 mg/ l. Lisäksi poliisi teki nuorukaisesta lastensuojeluilmoituksen ja sen jälkeen vei hänet kotiin vanhempien huostaan. Nuorukaisen ajokortti saatiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa törkeänä rattijuopumuksena, liikennerikkomuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Perjantaina vähän yli puolenyön moposkootteri kääntyi poliisiauton eteen Seinäjoella Kirkkokadulla. Partio päätti pysäyttää ja puhalluttaa kuljettajana toimineen 16-vuotiaan seinäjokelaispojan. Seulonta-alkometrin tulos oli 1,09 promillea. Poliisi otti nuorukaisen kiinni ja kuljetti poilisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.51 mg/ l. Poliisi sai epäillyn ajokortin haltuun ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rattijuopumuksena. Poliisi kuljetti nuorukaisen kotiin selviämään.

Seinäjoella lauantain vastaisena yönä klo 04 aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton Vuoritiellä tarkastusta varten. Autonkuljettana ollut 19-vuotias seinäjokeismies vaikutti sekavalta ja niinpä poliisi teki hänelle huumepikatestin, joka osoittautui positiiviseksi amfetamiinille ja kannabikselle. Lisäksi turvallisuustarkastuksessa hänen taskustaan löytyi amfetamiinia. Kuljettajan lisäksi autossa oli kaksi matkustajaa: 20-vuotias seinäjokelaismies apukuljettajana ja n. 30-vuotias seinäjokelaismies takapenkillä. Kolmikko ottettiin kiinni ja kuljetettiin Seinäjoen poliisiasemalle, jossa heidän hallustaan löytyi lisää huumeiksi luokiteltavia pillereitä. Em. autoon suoritetussa etsinnässä löytyi kaksi pistoolia ja patruunoita. Poliisi vei em. autoa ajaneen henkilön sairaalaan verikokeeseen ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksina ja ampuma-aserikoksena.

Kuortaneella Ruonalla lauantaiyöllä klo 03.30 aikaan poliisi pysäytti ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Suoritetussa tarkkuusalkometrikokeessa 30-vuotias alavieskalaismies puhalsi lukeman 0.73 mg/ l. Poliisi otti epäillyn kiinni ja kuljetti Seinäjoelle. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa saatiin poliisin haltuun. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa törkeänä rattijuopumuksena ja liikennerikkomuksena.

Ilmajoella Nikkolantiellä klo 05 aikaan tapahtui vakava henkilöauton ulosajo, jossa loukkaantui kolme paikkakuntalaista nuorta, kaksi poikaa ja tyttö. Poliisin saapueessa onnettomuuspaikalle selvisi, että ko. henkilöauto oli tullut Ilmajoen suunnasta ja ajautunut ulos ajoradalta kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle ojaan kulkien siellä n. 100 metrin matkan ja samalla törmäten ja katkaisten kaksi valopylvästä. Ajoneuvo oli lopulta jäänyt pyörilleen ja vaurioitunut törmäyksissä. Loukkaantuneet olivat onnettomuuspaikalla tajuissaan ja kaikki puhalsivat yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Onnettomuutta tutkitaan myös törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Pohjanmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen