Rattijuopumuksiin liittyviä tilanteita Kangasniemeltä sekä Hirvensalmelta

Julkaisuajankohta 6.6.2021 9.44

Molemmissa tilanteissa kyseessä törkeä rattijuopumus -nimike.

Kangasniemellä lauantai alkuillasta poliisipartio pysäytti tarkastusta varten paikkakuntalaisen keski-ikäisen miehen, hän oli liikkeellä omistamallaan henkilöautolla Toritiellä. Pysäytyksessä todettiin miehen olevan ilman vaadittavaa ajo-oikeutta sekä alkometripuhallus oli tulokseltaan 0.72 mg/litra. Ajoneuvo oli määräaikaiskatsastamaton. Mies käytettiin verikokeissa veren alkoholin määrittämiseksi vielä laboratoriotutkimuksen kautta.

Hirvensalmella lauantaina ennen puoltayötä Hirvensalmentieltä poliisi sai ilmoituksen ulosajosta, mihin liittyi henkilöauton mieskuljettaja. Paikalta tavattu kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 1.33 mg/litra, mies käytettiin myös verikokeissa. Miehen kuljettama auto oli ajautunut vastaantulijoiden kaistan kautta kulkusuunnassaan vasemmalle pientareelle ja siellä vielä noin 100 metrin matkan ennen pysähtymistään, ei henkilövahinkoja.

Etelä-Savo Hirvensalmi Itä-Suomen poliisilaitos Kangasniemi Uutinen