Rattijuopumus- ja pikkujouluvalvontaa, nuorisovalvontaa ja hirvieläinkolareita Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 30.11.2021 15.14
Uutinen

Itä-Uudellamaalla on viimeisen viikon aikana tehty rattijuopumus- ja pikkujoululiikenteen valvontaa, jalkauduttu nuorison suosimiin kohteisiin ja hoidettu reilu 1700 erilaista hälytystehtävää. Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisissa on hoidettu erittäin tuloksellisesti syyteharkintaan myös pienempiä, nopeasti hoidettavia rikosasioita niin kutsutun yhden kosketuksen periaatteella.

Liikenteessä teemana rattijuopumus- ja pikkujoululiikenteen valvonta

Viikonloppuna Itä-Uudenmaan liikennepoliisin partiot olivat vahvasti kiinni valtakunnallisessa rattijuopumus- ja pikkujouluvalvontateemassa. 

– Partiot pyrkivät olemaan näkyvästi esillä ravintoloiden läheisyydessä sekä muutenkin poimimaan liikenteestä päihtyneitä kuljettajia. Nopeusvalvonta sujui viikonloppuna melko rauhalliseen tapaan, eli vain yhtä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sen lisäksi partiomme tapasi liikenteestä muutaman kuljettajan, jolla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta, kertoo komisario Asko Sartanen.

– Haluamme muistuttaa kuljettajia, että talvi on tullut myös etelään. Pakkasta on myös päiväsaikaan ja tienpinnat ovat liukkaita ja paikoin myös lumisia. Nyt on siis viimeistään syytä muistaa, että keliolosuhteet edellyttävät, että henkilö- ja pakettiautoissa on käytettävä talvirenkaita ja renkaiden kulutuspinnan pääurien syvyys on oltava vähintään 3,0 millimetriä. Jos sääolosuhteen niin edellyttävät, niin talvirenkaat tulee olla alla marraskuusta maaliskuuhun ja tämä sääntely koskee myös moottoripyöriä, mopoja, kolmipyörä ja nelipyöriä, Sartanen jatkaa.

Näin juhlakautena on myös syytä pitää mielessä päihteettömyys auton ratissa. Alkoholin tai muun päihteen alaisena auto kuljettaminen ei ole sallittua ja sääntely koskee myös muita huumaavia aineita, joita kuljettajalla ei ole oikeutta käyttää. Pikkujoulukauden riskejä ovat harkitsemattomat ja harkitutkin moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämiset liikenteessä, Summaa Sartanen.

Ennalta estävän toiminnan partio jalkautui nuorten suosimiin kohteisiin

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan partio jalkautui viime viikonlopun aikana kauppakeskuksiin ja nuorten suosimiin kohteisiin eri puolilla poliisilaitoksen aluetta.

– Lauantaina partio jalkautui Vantaalla kauppakeskus Dixiin, Jumboon Myyrmanniin. Dixissä partio poisti noin parikymmentä häiriötä aiheuttanutta nuorta, muuten kauppakeskuksissa oli rauhallinen meno. Partio jalkautui vuoronsa aikana myös Klaukkalaan ja Nurmijärvelle, jossa he kiertelivät läpi paikkoja, jossa nuoriso on poliisille tulleiden ilmoitusten mukaan aiheuttanut kohtuutonta häiriötä, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen.

– Mukana Klaukkalassa ja Nurmijärvellä oli partion kanssa myös kolme nuorisotyöntekijää. Nuoria oli viime viikonloppuna liikenteessä harvakseltaan, johtuen todennäköisesti kovasta pakkasesta, Kauppinen jatkaa.

Tehtävämäärä vakiintunut talviselle tasolle

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen kokonaistehtävämäärä on nyt vakiintunut talviselle tasolle ja laskua edelliseen viikkoon verrattuna oli vain muutaman kymmenen tehtävän verran.

– Kotihälytystehtävien määrä sen sijaan nousi hieman edellisiin viikkoihin verrattuna ja nousua oli etenkin henkilö häiriöksi - tehtävissä, kertoo komisario Miika Laine.

¬– Viikon tehtävät painottuvat edelleen viikonloppuun, perjantai- ja lauantaiöille, jolloin keikkaa partioille riitti laidasta laitaan, Laine jatkaa.

Hirvieläimiä on tähän aikaan liikenteessä edelleen paljon ja peurakolareita tapahtui poliisilaitoksemme alueella viime viikolla noin reilu kuutisenkymmentä. Poliisi kehottaakin autoilijoita olemaan erityisen tarkkana liikenteessä varsinkin aamu- ja iltahämärän aikoihin.

Juttuja syyteharkintaan yhden kosketuksen periaatteella

Itä-Uudenmaan poliisissa on viime viikon aikana hoidettu erittäin tuloksellisesti syyteharkintaan myös pienempiä, nopeasti hoidettavia rikosasioita niin kutsutun yhden kosketuksen periaatteella poliisipartioiden ja poliisilaitoksen monialaisen Rapido-ryhmän toimesta.

– Poliisipartiot pyrkivät tekemään kuulusteluja sekä muita tukitoimia helpottaen ja nopeuttaen näin varsinaisessa rikostutkinnassa työskentelevien poliisien työtä. Entistä nopeampien prosessien kehittäminen sekä rikostutkinnan tukeminen onkin ollut vuoden 2021 aikana yksi poliisilaitoksemme painopisteistä, kertoo ylikomisario Jussi Huhtela.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta