- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 26.9.2015
Rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
Vantaa, Kuninkaala, Kehä III 25.9.2015 klo 18.14
Poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Kehä III:lla Kuninkaalassa. Paikalla oli tapahtunut peräänajo, jossa takana ajanut auto oli osunut edellä ajaneeseen autoon tämän hidastaessa vauhtiaan edessä olleen liikenne-esteen vuoksi. Törmänneen auton kuljettaja kertoi poliisille,ettei hänellä ole koskaan ollutkaan ajokorttia. Miehelle suoritettiin puhalluskoe, jonka mukaan mies oli nauttinut alkoholia, mutta hänen humalatilansa oli kuitenkin alle rangaistavan. Miehen olemus oli kuitenkin huomattavasti enemmän päihtynyt kuin puhalluskoe osoitti, jolloin poliisi suoritti miehelle huumausaineen pikatestin. Tulos oli positiivinen ja mies kertoikin käyttäneensä huumeita aiemmin päivällä. Mies kuljetettiin verikokeeseen, jotta asiaan saataisiin varmuus.
Vahingonteko
Porvoo, Treksilä 25.9.2015 klo 23.50
Vähän ennen puoltayötä paloi henkilöauto Treksiläntien ja Helsingintien risteyksessä sijaitsevalla pysäköintialueella. Ohikulkijan huomatessa palon, oli se jo edennyt niin pitkälle, että liekit löivät savuavasta autosta ja ikkunat räjähtivät rikki. Sisällä autossa ei ollut ihmisiä. Poliisi tutkii palonsyytä ja epäilee ajoneuvoa tahallaan sytytetyksi. Mikäli tapahtuma-aikaan on havaintoja poltetusta, mustasta, vm 2006 Mazda 6 henkilöautosta tai sen ympäristössä liikkuneista ihmisistä, Itä-Uudenmaan poliisiin ottaa vihjetietoja vastaan. Havainnot voi soittaa numeroon 02954138729 tai sähköisesti vihje.porvoo(at)poliisi.fi
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Mäntsälä, Ohkola, 26.09.2015 klo 01:00.
Mäntsälässä kuorma-autoa kuljettanut keski-ikäinen mies nukahti yöllä rattiin. Hänen kuljettamansa kuorma-auto ajautui ensin ojaan ja siitä metsän puolelle, minkä jälkeen se syttyi palamaan. Rytäkässä katkesi yksi sähkötolppa ja kolme postilaatikkoa vaurioitui. Kukaan ei loukkaantunut.
Rattijuopumus
Tuusula, Tuusulantie, 25.9.2015 klo 22:20.
Tuusulassa jäi perjantai-iltana kiinni nuori nainen ajettuaan henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Nainen pysäytettiin puhallusratsiassa ja hänelle tehtiin seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli selvästi yli rattijuopumusrajan. Kuljettaja vietiin poliisiasemalle ja hänelle tehtiin vielä tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti rattijuopumusepäilyn. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä ajokorttirikkomuksesta, koska hänellä ei ollut ajossa mukanaan ajokorttiaan.
Rattijuopumus
Järvenpää, Wärtsilänkatu, 26.9.2015 klo 03:10
Järvenpäässä poliisipartio pysäytti perjantain ja sunnuntain välisenä yönä liikennevalvonnan yhteydessä tarkastusta varten Wärtsilänkadulla nuoren pojan, joka oli liikkeellä mopolla. Hänelle tehtiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,8 ‰. Nuorukainen tuotiin poliisilaitokselle selvittämään asiaa ja hänelle tehtiin vielä tarkkuusalkometrikoe, jonka tulos myös ylitti rattijuopumusrajan. Poika kertoi juoneensa illan aikana jonkin verran keskiolutta. Hänet määrättiin ajokieltoon ja poliisi tutkii tapahtunutta.
Ampuma-aserikos ym.
Hyvinkää,Seittemänmiehenkatu, 25.9.2015 klo 13.40
Poliisipartio otti kiinni Seittemänmiehenkadulla "vankikarkurin".
23 -vuotias mies oli ollut kärsimässä vankeusrangaistusta vankilassa, josta hän pääsi lyhyelle lomalle. Tämä tapahtui tammikuussa 2015 mutta hän ei palannut lomalta vankilaan.
Kiinnioton yhteydessä hänen hallustaan löytyi cal. 7.65 pistooli sekä puukko. Lisäksi hänellä oli väärennetty passi.
Kiinniotto sujui rauhallisesti.