Raumalla eilen poliisin suorittamassa puhallusratsiassa jäi kiinni Sorkantiellä klo 8 aikaan aamulla mieshenkilö, joka puhalsi poliisin tarkuuusalkometriin 0,31 mg/l. Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Mies oli liikkeellä henkilöautolla.
Hukkuneen etsintöjä jatketaan Olkiluodossa.
Eilen maaantaina noin 17.45 aikaan Olkiluodossa poistovesikanavan luona veneseurueen uimaan menneestä kolmesta miehestä yksi oli vajonnut kesken uimisen veden alle ja on ilmeisesti hukkunut. Miestä ei vielä tiistaiaamuun mennessä ole löydetty. Miehen etsintöjä jatketaan edelleen. Etsintöjä haittaa kova tuuli ja aallokko. Seurueen venettä kuljettanutta eurajokilasimiestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta, sillä hän puhalsi tarkuusalkometriin 1.01. mg/l.
Eurajoella Huhdan koulun lähellä Toivelintiellä maanantaina noin klo 23.50 aikaan henkilöauto ajettiin päin puhelinpylvästä. Puhelinpylväs katkesi ja auto vaurioitui kelulastaan. Paikalta oli nähty poistuvan mieshenkilön mutta poliisi ei vielä ole tavoittanut häntä. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Raumalla lauantai-sunnuntai välisenä yönä on rikottu Itäkadulla pysäköitynä olleen henkilöauton takasivulasi. Mitään ei havaittu anastetuksi.
Nortamonkadulla pysäköitynä olleen auton vasemman puoleiset sivuikkunat oli rikottu sunnuntai-maanantai välisenä yönä mutta sieltäkään ei havaittu mitään anastetuksi. Ikkunat oli rikottu kivellä, joka löytyi autosta sisältä.
Lisäksi vielä samana yönä Nortamonkadulla oli rikottu liikehuoneiston kolme isoa ikkunaa mutta niistä ei ole mahdollista päästä sisälle liikkeeseen.
Raumalla on 5.-6.8 välisenä aikana Merirauman venelaiturilta anastettu Terhi Seafun 415 vene, jossa 15 hv Honda perämoottori. Vene vedetty maihin ja laitettu veneen omistajan paikalla olleen venetrailerin kyytiin ja kuljetettu sillä pois. Venetrailerin rekisterinumero on PFP-489.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot 0295417780 tai tutkinta@rauma.fi