Rauman huhtikuinen väkivallantekojen sarja etenee syyttäjälle

Julkaisuajankohta 1.11.2023 10.57
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Raumalla huhtikuussa tapahtuneiden vakavien ja väkivaltaisten rikosepäilyjen esitutkinnan. Asia etenee lähipäivinä syyteharkintaan.

Poliisi tiedotti huhtikuussa tapahtumasarjasta, jossa raumalaisnaisen epäiltiin joutuneen yhden illan aikana useiden vakavien rikosten kohteeksi. Epäillyt rikokset tehtiin Raumalla 6. huhtikuuta.

Poliisi epäilee, että asianomistaja pakotettiin väkivaltaa käyttämällä auton kyytiin, ja häntä kuljetettiin eri paikkoihin Raumalla. Tapahtumien aikana uhrilta epäillään anastetun omaisuutta väkivaltaa ja sen uhkaa käyttämällä. 

Asiassa on ollut epäiltynä kolme henkilöä: kaksi miestä ja yksi nainen, jotka olivat esitutkinnan aikana vangittuina. Epäillyt vapautettiin myöhemmin esitutkinnan edetessä.

– Asianomistaja ja epäillyt ovat toisilleen entuudestaan tuttuja, ja teon motiivin epäillään liittyvän heidän vanhoihin, keskinäisiin asioihinsa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula.

Asian esitutkinta on valmistunut ja tapaus siirtyy syyteharkintaan. Asianomistajaan kohdistuneiden epäiltyjen rikosten osalta rikosnimikkeinä ovat törkeä ryöstö, törkeä vapaudenriisto ja törkeän pahoinpitelyn yritys. 
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rauma Rikokset ja tutkinta Uutinen