Hyppää sisältöön

Rauman poliisiaseman tiedote 1.7.2017

Julkaisuajankohta 1.7.2017 15.07
Tyyppi:Uutinen

Torstain 29.6.2017 ja perjantain 30.6.2017 välisenä yönä oli Raumalla Valtakatu 1:ssä sijaitsevan jäätelökioskin voimavirtakaapeli irrotettu, minkä seurauksena jäätelökioskin jäätelöt olivat sulaneet.

Perjantaina 30.6.2017 n. klo 7.30 aikaan tapahtui Eurajoella Kirkkotien ja Kainuntien risteyksessä moottoripyörän ja henkilöauton välinen peräänajokolari. Henkilöauto oli kääntymässä Kirkkotieltä vasemmalle Kainuntielle. Henkilöauton takaa tullut moottoripyörä törmäsi risteyksessä auton takaosaan. Moottoripyöräilijä kuljetettiin paikalta sairaalaan. Henkilöauton kuljettajan niska kipeytyi. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi lasta, jotka eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Raumalaisnaisen kuljettama auto törmäsi liikennemerkkiin Raumalla Nummenvaheen ja Töyryntien risteyksessä lauantaina 1.7.2017 klo 4.40 aikaan. Autoa kuljettanut nainen kertoi auton tavaratilassa olleen koiran hypänneen matkustamon puolelle tönäisten autoa kuljettanutta naista, minkä vuoksi törmäys tapahtui.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen