- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Rauman seudulla useita epäiltyjä liikennerikoksia viikonloppuna
Viime viikonlopun aikana liikenteessä esiin tulleet useat rikosepäilyt työllistivät poliisia Rauman poliisiaseman alueella. Poliisipartiot kirjasivat viikonlopulta muun muassa useita rattijuopumuksia.
Perjantaina aamupäivällä kello 10.45 aikaan Rauman Lahdenkadulla henkilöautolla liikenteessä ollut mies antoi positiivisen huumepikatestituloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Samana päivänä myöhemmin kello 23.35 aikaan poliisi pysäytti Savilanpuiston alueella henkilöauton, jota kuljettaneen miehen huumepikatesti oli niin ikään positiivinen. Miehellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta, ja miestä epäilläänkin rattijuopumuksen ja huumausaineen käyttörikoksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vielä ennen päivän vaihtumista kello 23.55 aikaan Eurajoella kauppaliikkeen pysäköintialueella henkilöautoa poikkeusluvalla kuljettaneen nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi epäilee miehen kuljettaneen henkilöautoa liikkeen pysäköintialueella kovalla nopeudella muiden paikalla olevien turvallisuutta vaarantaen. Mies määrättiin tapahtumapaikalla väliaikaiseen ajokieltoon.
Raumalla puhallustulos yli 3,5 promillea
Lauantaina kello 11.06 poliisipartio pysäytti Eurassa Eurakoskentiellä henkilöauton, jonka mieskuljettaja puhalsi alkometriin noin 1,8 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Samana iltana kello 23.20 Raumalla Kauppakadulla henkilöautolla liikkeellä ollut mies antoi positiivisen huumepikatestituloksen. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Edelleen lauantaina Raumalla Teollisuuskadulla poliisi pysäytti kello 23.34 henkilöauton, jonka mieskuljettaja puhalsi alkometriin yli 3,5 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Sunnuntaina kello 1.42 poliisi pysäytti Kuninkaankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja antoi positiivisen huumepikatestituloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.