Rekan kuljettaja menehtyi ulosajossa Savitaipaleella

Julkaisuajankohta 24.10.2024 16.12
Uutinen

Onnettomuus tapahtui Partakoskentiellä torstaina aamulla.

Poliisi sai ilmoituksen Savitaipaleella tapahtuneesta vakavasta onnettomuudesta torstaina aamukymmenen aikaan. Partakoskentietä kulkenut rekka ajautui ulos tieltä ja kaatui ulosajon seurauksena. 

Rekan kuljettaja menehtyi onnettomuudessa. 

Poliisi on aloittanut tutkinnan kuolemansyyn selvittämiseksi ja jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä. Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus, jossa tutkintanimikkeenä on liikenneturvallisuuden vaarantaminen. 

Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.

Onnettomuuspaikan läheisyydessä on toistaiseksi voimassa alennettu nopeusrajoitus

Poliisi teki aamupäivän ja päivän aikana tutkintaa onnettomuuspaikalla sekä ohjasi liikennettä paikan läheisyydessä. Poliisin lisäksi paikalla työskenteli päivällä myös pelastuslaitoksen yksiköitä. 

Viranomaisten työskentelyn vuoksi tien toinen kaista oli suljettuna muutaman tunnin ajan. Molemmat ajokaistat ovat jälleen käytössä, mutta onnettomuuspaikan läheisyydessä on toistaiseksi voimassa alennettu nopeusrajoitus.  

Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Savitaipale Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta