Juvalta n. 2 km etelään lautatavaralastissa ollut rekka on ajanut ojaan.
Rekan perävaunu oli lähtenyt heittelehtimään ja kuljettaja oli menettänyt ajoneuvoyhdistelmänsä hallinnan ja ajautunut ajosuunnassaan oikealle ojaan ja kaatunut.
Tapahtumaan ei liittynyt muita ajoneuvoja tai alkoholia.
Rekka on poissa tiellä, eikä haittaa liikennettä. Rekan nosto on myöhemmin erikseen suunniteltuna ajankohtana.
Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Samaan aikaan noin 200 metriä ulosajo paikasta pohjoiseen henkilöauto ja toinen rekka osuivat lievästi toisiinsa. Vastakkaisista ajosuunnista lähestyvät ajoneuvot olivat kohdatessaan niin lähellä tien keskiviivaa, tai keskiviivan väärällä puolella ja osuivat kohtaamistilanteessa toisiinsa. Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä. Poliisi tutkii tätäkin onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Jommankumman autoilijan tai molempien huomio on mahdollisesti mennyt ulosajaneeseen rekkaan. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen.
Liikenne sujuu onnettomuuspaikoilla normaalisti.