Hyppää sisältöön

Rekka ojaan Lopella - kuski päihtynyt

Julkaisuajankohta 12.7.2016 9.13
Tyyppi:Uutinen

LOPPI: Maanantaina iltapäivällä suistui raskas ajoneuvoyhdistelmä ojaan Räyskälän kantatiellä. Kuljettaja, noin 45-vuotias mies puhalsi 3.18 o/oo poliisin seulonta-alkometriin. Mies vietiin Riihimäen sairaalaan verikokeeseen, jossa hän vastusti verikokeen ottamista haraamalla voimakkaasti vastaan. Verikokeen jälkeen kuljettaja kiinniotettiin Hämeenlinnna poliisiasemalle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja haitantekoon virkamiehelle.

FORSSA: Maanantai-iltana keskustassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä noin 30-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen syömällä irtokarkkeja myymälässä. Sinänsä vaatimaton rikos johti poliisit paikalle ja etsintäkuulutuksia tarkistettaessa havaittiin, että miehellä oli yhteensä neljä etsintäkuulutusta perässään. Epäilty kuljetettiin Forssan poliisiasemalle asioiden selvittelyä varten.

LAHTI: Maanantai-iltana keskustassa peruutti noin 75-vuotias mies henkilöautollansa pysäköitynä olevan henkilöauton keulaan useamman kerran. Poliisipartio totesi pysäköidyn ajoneuvon etupuskurin irronneen osittain ja rekisterikilven vääntyneen. Asiaa tutkitaan liikennerikkomuksena.

LAHTI: Tiistain vastaisena yönä murtauduttiin Launeen kaupunginosassa kahteen lukittuun kaappiin, jossa säilytettiin kaasupulloja. Toinen murto tapahtui huoltamon pihalla ja toinen kauppaliikkeen pihalla. Molemmista kaapeista anastettin täysiä komposiittikaasupulloja, tarkasta määrästä ei ole tietoa. Tapahtumista kirjattiin rikosilmoitukset varkaudesta.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen