Hyppää sisältöön

Rikosten ja poliisin hälytystehtävien määrä kasvaa Helsingissä

Julkaisuajankohta 18.2.2025 15.18
Uutinen

Helsingin poliisilaitoksen hälytys-, valvonta-, tutkinta- ja lupapalveluiden kysyntä kasvoi viime vuonna. Helsingin poliisilaitos vastaa kasvavaan työmäärään uudistuksilla. Poliisit näkyvät entistä enemmän kaduilla ja kouluissa tänä vuonna.

Helsingin poliisilaitoksen hälytystehtävien määrä kasvoi kaikkien kiireellisyysluokkien osalta.  Helsingin poliisilaitoksen hälytystehtävien toimintavalmiusaika kiireellisimmissä eli A-tehtävissä oli 4,9 minuuttia. Hälytystehtäviin sisältyvät myös mielenosoitukset sekä muut useita poliisipartioita sitovat ja pitkäkestoiset tehtävät. 

Rikosten määrän kasvu johtuu pääasiassa petos-, varkaus- ja näpistysrikosten lisääntymisestä. Vakava väkivaltarikollisuus väheni Helsingissä viime vuonna. Siihen kuuluvat henkirikokset ja niiden yritykset sekä törkeät pahoinpitelyt. Seksuaalirikosten määrä kasvoi huomattavasti verrattuna edelliseen vuoteen. Yhtenä syynä kasvuun on seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön uudistuminen.

Nuorten tekemien rikosten kasvu on saatu taittumaan vuodesta 2023, mutta rikosten määrä on pysynyt edelleen korkealla tasolla. Helsingin yliopiston vuoden 2024 Nuorisorikollisuuskyselyyn mukaan nuorten kokema väkivallan uhka on myös kasvanut Suomessa.

Talousrikosjuttujen tutkinnan yhteydessä rikoshyötyä on saatu haltuun yhteensä 12,67 miljoona euroa. Tulosta voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. 

Helsingin poliisilaitoksen tunnusluvut

  2023 2024  Muutos
Hälytystehtävät yhteensä  138 808  142 851 4043 (2,9 %)
Kaikki rikokset 80 678 85 212 4534 (5,6 %)
Poliisin käsittelemät maksulliset lupa-asiat  179 231 181 053 1822 (1,0 %)

 

Helsingin poliisilaitos on uudistanut organisaatiotaan vuoden alusta vastatakseen tehokkaammin nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin ja jatkuvasti kasvavaan poliisipalveluiden kysyntään. Helsingin poliisilaitoksen kehittämistoimilla lisätään hälytysvalmiutta ja katuturvallisuuteen liittyvää näkyvää valvontaa sekä tehostetaan päivittäisrikosten tutkintaa. Tavoitteena on pysäyttää erityisesti lapsiin ja nuoriin liittyvän rikollisuuden kasvu, edistää yleisten alueiden turvallisuutta sekä torjua katujengien ja järjestäytyneen rikollisuuden toiminnan laajeneminen. 

–  Haluamme vastata helsinkiläisten odotuksiin, jotka ovat hälytyspartioiden nopea saapuminen ja poliisipartioiden näkyvyyden lisääminen. Onnistumme tavoitteissamme ammattitaitoisen henkilöstön, sitoutuneiden yhteistyökumppanien ja tehokkaamman toiminnan avulla, Helsingin poliisilaitoksen poliisikomentaja Jari Liukku toteaa.

– Organisaatiomuutoksen vaikuttavuutta voidaan arvioida yleisten alueiden turvallisuuden osalta jo lyhyellä aikavälillä, mutta yksilöiden ja väestöryhmien rikoskierteeseen liittyvien riskien suhteen vaikuttavuuden arviointi on mahdollista yleensä vasta keskipitkällä aikavälillä. Molemmissa tilanteissa toimintaympäristön muutoksilla on ratkaiseva merkitys ja sen vuoksi toimintamalleja on oltava valmis muuttamaan uudelleen nopeastikin, Liukku jatkaa. 

Valvonnan lisäämisestä saatu hyvää palautetta

Yksi Helsingin poliisilaitoksen painopisteistä on näkyvän valvonnan lisääminen sellaisilla julkisilla paikoilla, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja joissa on esiintynyt häiriöitä. Näkyvä valvonta vähentää häiriökäyttäytymistä, estää rikoksia ennalta ja nopeuttaa jo tapahtuneiden rikosten selvittämistä.

Valvontatoimintaa on uudistettu loppuvuoden aikana aiempaa suunnitelmallisemmaksi ja tietoperusteisemmaksi. Uuden toimintamallin perusteella saavutetut tulokset ovat olleet erinomaisia sekä tehtävä- ja suoritemäärien että toiminnan vaikuttavuuden osalta. Valvonta on tuottanut toivottua tulosta kansalaisilta ja sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Valvontatoiminnan kehittämistä jatketaan tänä vuonna. 

– Kaisaniemen puistossa koettu turvattomuus oli viime syksynä esillä julkisuudessa. Se oli ensimmäinen kohde, jonne suunnattiin uuden konseptin mukaista valvontaa ja se tuntui rauhoittavan tilannetta. Vuoden alussa olemme kohdentaneet valvontaa muun muassa kauppakeskuksiin, joukkoliikennevälineisiin sekä julkisen liikenteen asemien läheisyyteen. Valvontaa tehdään myös yhteistyössä sidosryhmien kanssa, toteaa ylikomisario Jere Roimu.

Kluuvin ja Kaisaniemen valvonnalla on saatu myönteisiä tuloksia. Alueelle kohdistettiin loppuvuodesta lokakuusta alkaen yli 50 % enemmän valvontaa vuoteen 2023 verrattuna. Yleisten paikkojen ryöstö- ja pahoinpitelyrikokset vähenivät valvonnassa yli 10 % edelliseen vuoteen verrattuna. Rikoslakirikokset laskivat alueella kokonaisuutena 15 %. Poliisin paljastava valvonta lisää joidenkin rikosten määrää, koska ne tulevat poliisin tietoon. Huumausainerikokset lisääntyivät 18 % vuonna 2024 tehostetun valvonnan aikana.

Rikostutkintayksikön tutkintajärjestelyjä tehostettiin

Organisaatiouudistuksessa tehostettiin lähisuhdeväkivalta- ja nuorisorikosten tutkintajärjestelyjä. Vanhat tutkintajärjestelyt eivät tarjonneet enää riittävän tehokasta vastetta nykypäivän juttumääriin ja vastuisiin.

Rikosoikeudellisessa vastuussa olevien 15-17-vuotiaiden tekemät vakavat rikokset sekä aikuisiin kohdistuvat vakavat lähisuhdeväkivaltarikokset tutkitaan jatkossa vakaviin rikoksiin erikoistuneissa tutkintaryhmissä. Tutkintaryhmissä on kokeneita rikostutkijoita, jotka pystyvät keskittymään hankalien rikosten tutkintaan. Uudistuksen tarkoituksena on tehostaa vakavien rikosten tutkintaa. 

Nuorisorikosten ja aikuisiin kohdistuvien lähisuhdeväkivaltarikosten suuret juttumäärät koostuvat pääosin lievistä tai perusmuotoisista rikoksista, joiden tutkinnassa hyödynnetään jatkossa esikäsittelyryhmän ja päivittäistutkinnan prosesseja. Uudistuksen tarkoituksena on tehostaa näiden rikosten osalta tutkinnan läpivirtausta. Uusiin järjestelyihin liittyen päivittäisrikostutkinnan resurssia vahvistettiin huomattavasti.  

– Kaikki nuorten tekemät rikokset täytyy esitutkintalain mukaan tutkia kiireellisesti. Tutkintajärjestelyjen täytyykin olla sellaiset, että niin liikennerikokset ja vahingonteot kuin ryöstöt ja murhat saadaan tutkittua ja selvitettyä kiireellisesti. Uusilla järjestelyillä pystymme vastaamaan tähän aiempaa paremmin, kertoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari.

Lapsiin kohdistuvat lähisuhdeväkivaltarikokset tutkitaan jatkossa samassa tutkintaryhmässä seksuaalirikosten kanssa, joiden määrä nousi voimakkaasti Helsingissä viime vuonna. Esitutkintalaki edellyttää poliisia tutkimaan kiireellisesti alaikäisiin kohdistuvat seksuaali- ja väkivaltarikokset. Uudistuksessa vahvistettiin huomattavasti seksuaalirikosten ja lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosten tutkintaresurssia.

– Näiden rikosten uhrit ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, mikä edellyttää rikostutkijoilta erityisosaamista. Tutkintaryhmän rikostutkijat ovatkin käyneet tutkinnanalaan liittyvän erityiskoulutuksen, Heinikari toteaa.

Ankkuritoiminta keskittyy alle 15-vuotiaiden rikoskierteen katkaisemiseen

Ankkuritoiminta siirtyi Poliisihallitukselta tulleen ohjauksen mukaisesti organisaatiouudistuksessa Rikostutkintayksikön alaisuuteen. Ankkuri sijoittuu uuden nuorisotutkintaryhmän yhteyteen, jonka vastuulla on alle 15-vuotiaiden tekemien rikollisten tekojen tutkinta sekä ankkuripuhutukset. Ankkuriin kuuluu poliisihenkilöiden lisäksi Helsingin kaupungin sosiaali- ja nuorisotyöntekijöitä ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

– Viime vuonna neljä eniten Helsingissä ryöstöjä tehnyttä henkilöä olivat alle 15-vuotiaita, mikä kertoo paljon tilanteesta. Monet kovimmissa rikoskierteissä olevista on sijoitettuna lastensuojelulaitoksiin, mistä he pääsevät karkaamaan oman mielensä mukaan. Karkumatkoilla he tekevät suuren osan nuorten vakavista väkivaltarikoksista, sanoo Heinikari.

Ankkurin yhtenä keskeisimpänä painopisteenä on keskittyä alle 15-vuotiaiden kovien rikoskierteiden katkaisemiseen yhdessä Helsingin kaupungin lastensuojelun kanssa. Ankkuri hoitaa myös mm. lähisuhde- ja kunniaväkivaltaa koskevaa konsultointia ja sidosryhmäyhteistyötä.

Koulupoliisit jalkautuvat kouluille ja tukevat ongelmanratkaisussa

Poliisi on luonut koulujen kanssa toimimiseen valtakunnallisen yhteistyön mallin, joka jalkautetaan kouluihin vuoden 2025 aikana. Poliisi tulee lisäämään läsnäoloa kouluissa ja tarjoamaan tukea erityisesti ongelmanratkaisutilanteissa. Lisäksi poliisi tarjoaa laillisuuskasvatukseen liittyen mahdollisuutta osallistua valtakunnallisiin online-oppitunteihin. 

– Helsingissä tämä malli tarkoittaa sitä, että olemme olleet yhteydessä kaikkiin kaupungin kouluihin ja ohjeistaneet, miten poliisiin saa käytännön ongelmatilanteissa jatkossa nopeasti yhteyden. Meillä on nimetty kaksi päätoimista koulupoliisia, jotka tukevat kouluja haastavissa tilanteissa, koulupoliisitoiminnasta vastaava komisario Jani Aunio kertoo.

Koulupoliisit, yhdessä muun valvontahenkilöstön kanssa, tulevat myös jalkautumaan kuluvan vuoden aikana aktiivisesti koulujen pihoille ja lähiympäristöön. Poliisi pyrkii informoimaan koulujen rehtoreita jalkautumisista ennakolta. 

– Jos koulun pihalla näkyy poliisi, ei se tarkoita sitä, että asiasta on syytä huolestua. Tavoitteena on käydä juttelemassa ja kuulostelemassa, miten lapsilla ja nuorilla menee ja kasvattaa luottamusta poliisia kohtaan. Haluamme lasten ja nuorten tietävän, että poliisi on turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi aina tulla juttelemaan ja jolta voi aina pyytää apua, Aunio toteaa.

Lisätietoa koulupoliisitoiminnasta löytyy osoitteista:

Helsingin poliisilaitos Helsinki Poliisin lupapalvelut Poliisin toiminta ja kehittäminen Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta