Hyppää sisältöön

Ruuhkaa poliisin lupapalvelussa

Julkaisuajankohta 13.12.2018 11.43
Tyyppi:Uutinen

Poliisi kertoi viime viikolla, että vuoden 2019 alusta alkaen valmiita passeja ja henkilökortteja noudettaessa suoratoimituspisteestä (Matkahuolto, K-kaupat, R-kioski), henkilöllisyyttä ei ole enää mahdollista osoittaa ajokortilla.

Uutisointi on herättänyt kovasti keskustelua ja aiheuttanut myös ruuhkaa poliisin lupapalveluissa.

Henkilökortti ja passi myönnetään vuodenvaihteen jälkeen samoin edellytyksin kuin aikaisemminkin. Julkisuudessa tiedotettujen muutosten takia ei ole pakollista hankkia henkilökorttia tai passia ennen vuoden vaihdetta, ellei sille ole todellista tarvetta esim. matkan tai heti tammikuun alussa tapahtuvan pankkiasioinnin takia.

On myös syytä painottaa, että vuoden alusta voimaan tuleva muutos ei tarkoita, että passia tai henkilökorttia ei saisi enää noudettua lainkaan jos ei omista voimassa olevaa passia tai henkilökorttia valmiiksi.

Mikäli passin tai henkilökortin tilaajalla ei ole aiempaa passia tai henkilökorttia, hän voi valtuuttaa toisen henkilön noutamaan asiakirjan. Tällöin on tehtävä kirjallinen yksilöity valtakirja. Valtakirjaa käyttävän noutajan on todistettava henkilöllisyytensä voimassa olevalla Suomen passilla tai voimassa olevalla suomalaisella henkilökortilla.

Jos nouto Matkahuollon tai sen alihankkijan toimipisteestä ei ole mahdollista valtakirjallakaan, tilataan lupa-asiakirja noudettavaksi poliisiasemalta. Poliisiasemalta passia tai henkilökorttia noudettaessa ei tarvitse olla voimassa olevaa lupa-asiakirjaa voidakseen lunastaa uuden asiakirjan. Tällöin viranomaiset suorittavat tunnistamisen esimerkiksi noudettavaa lupa-asiakirjaa käyttämällä.

Jos haluaa varata ajan lupapalveluun, voi tehdä sen sähköisesti poliisin nettisivuilla osoitteessa www.poliisi.fi. Toinen vaihtoehto on soittaa valtakunnalliseen neuvontapalvelun numeroon 0295 419 800 ja pyytää neuvontapalvelun henkilöstöä varaamaan ajan. Lupapalvelu on tällä hetkellä pahasti ruuhkautunut ja vapaita ajanvarausaikoja saa vasta tammikuulle. Voi myös asioida ilman ajanvarausta, mutta silloin pitää varautua pitkiin jonotusaikoihin. Jos henkilökortille tai passille ei ole yllä mainittua todellista tarvetta, kannattaa odotella vuodenvaihteen yli.

Pohjanmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen