Hyppää sisältöön

Salon poliisiaseman päivittäistiedote

Julkaisuajankohta 7.10.2016 10.14
Tyyppi:Uutinen

Eilen aamulla noin klo 06.00 aikaan Somerolla Kimalantiellä navettarakennuksen rehutilassa oleva kutteripurukuivike oli sytytetty palamaan. Maatilalla työskennellyt maatalouslomittaja oli havainnut liekit ja hän oli saanut sammutettua palon. Jos navaettarakennus olisi syttynyt palamaan , vahingot olisivat olleet huomattavat. Poliisi otti samana päivänä kiinni paikkakuntalaisen mieshenkilön, jonka epäiltiin sytyttäneen palon. Mies on esitutkinnassa tunnustanut teon.

Eilen illalla klo 19 aikoihin Tupurin koulun urheilukentän pukukoppiparakki oli yritetty polttaa. Palo oli vaurioittanut seinälaudoitusta pieneltä alueelta ja palo oli päässyyt kytemään seinän eristeissä. Palokunta kävi sammuttamassa kytevän palon. Samoihin aikoihin oli Tupurin koulun viereisellä kevyenliikenteenväylällä sytytetty roskakori palamaan. Palon havainnut henkilö oli sammuttanut tämän palon sammutuspeitolla ja palokunta hoiti jälkisammutuksen. Palopaikoilla oli havaittu kolme poikaa polkupyörien kanssa. Poliisilla on tiedossa poikien henkilöllisyys ja rikosta tutkitaan nimikkeellä vahingonteko.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen