Salon uuden poliisiaseman suunnittelu etenee – hankesuunnittelu on käynnistetty Sokerisillan tontille

21.6.2021 10.03
Uutinen

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt Salon uuden poliisiaseman hankesuunnittelun Sokerisillan tontille, joka sijaitsee noin 1,5 kilometriä Salon keskustasta. Hankesuunnittelu pyritään tekemään vuoden 2021 aikana. Uuden poliisiaseman käyttöönotto voisi tapahtua aikaisintaan vuoden 2025 alkuun mennessä.

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt Salon uuden poliisiaseman hankesuunnittelun yhteistyössä Poliisihallituksen ja Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa Sokerisillan tontille Hornin kaupunginosaan, osoitteeseen Tehdaskatu 34-40. 

”Tontti on vielä kaupungin omistuksessa, ja neuvottelut tontin hankintaan liittyen jatkuvat lomien jälkeen”, Senaatti-kiinteistöjen projektipäällikkö Katja Päivärinta kertoo.

Hankesuunnittelua ohjaa Senaatti-kiinteistöjen ja Poliisihallituksen laatima poliisitalokonsepti. Konsepti vastaa tarpeisiin, joita poliisin toimitiloilta edellytetään 2020-luvulla ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. Salon poliisi on toiminut nykyisissä tiloissa Salon virastotalossa vuodesta 1958 saakka. 

”Uusi rakennus suunnitellaan palvelemaan paremmin asiakkaita ja poliisin henkilökuntaa”, Lounais-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Maria Hoikkala sanoo.

Lounais-Suomen poliisilaitos Poliisin toiminta ja kehittäminen Salo Uutinen
Lounais-Suomen poliisilaitos
poliisilaitokset
poliisilaitokset
toimitilat