Satoja puhallutuksia viikonlopun aikana, yksi henkilö kävi varkaissa neljässä liikkeessä

Julkaisuajankohta 3.12.2024 15.38
Uutinen

Viime viikonloppuna Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin partiot valvoivat tehostetusti pikkujoulukauden liikennettä. Saman kauppakeskuksen neljästä eri liikkeestä omaisuutta anastanut jäi kiinni ja myönsi teot.

Viikonloppuna (29.11.-1.12.2024) Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella valvottiin tehostetusti liikennettä ja erityisesti ajoneuvojen kuljettajien ajokuntoa. Viikonlopun aikana liikennepoliisin partiot puhalluttivat Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Vantaalla lähes 950 ajoneuvon kuljettajaa.

Puhallutusten tulosten perusteella kuuden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Yksi kuljettaja puhalsi lukemat, jonka perusteella hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi kolmen henkilön epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Partiot tavoittivat myös kuusi ajoneuvon kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja vakavaan piittaamattomuuteen.

Nainen anasti omaisuuttaa neljästä eri myymälästä, myönsi varkaudet

Sunnuntaina 1. joulukuuta hieman ennen kello 14:ä hätäkeskus välitti Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipartiolle tehtävän kauppakeskus Jumboon Vantaalle. Ilmoituksen mukaan vartijoilla on kiinniotettuna nainen, jonka epäillään anastaneen omaisuutta useammasta kauppakeskuksen liikkeestä. Hänet oli otettu kiinni kauppakeskuksen tiloista sen jälkeen, kun hän oli poistunut eräästä myymälästä.  

Kyseisestä myymälästä nainen oli anastanut kosmetiikkatuotteita yli 200 euron arvosta. Naisen toiminta myymälässä oli kiinnittänyt vartijoiden huomion, minkä jälkeen hänen tekemisiään liiketilassa oli alettu selvittämään valvontakameroiden tallenteista.

Asian selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että naisen hallussa oli sivuleikkurit, jotka hänen oli anastanut aiemmin kauppakeskuksen toisesta liikkeestä. Tämän lisäksi hänen hallustaan löytyi kolmannesta liikkeestä anastettuja kosmetiikkaosaston tuotteita noin 50 euron arvosta.

Lisäksi naisen hallustaan löytyi noin 45 euroa arvoiset asusteet, jotka hän oli anastanut neljännestä liikkeestä.

Koska epäilty oli kierrellyt kauppakeskuksen liikkeitä ja anastanut tuotteita useista eri liikkeistä, ei hänen tekojaan voitu enää pitää näpistyksinä, vaan tapausta käsiteltiin varkausrikosten sarjana.  

Epäilty kuulusteltiin seuraavana päivänä ja hän myönsi syyllistyneensä varkauksiin.

Kaksi nuorta ryösti aikuisen Myyrmäessä

Maanantai-iltana 25.11.2024 hätäkeskus välitti poliisipartiolle tehtävän Harppuunapolulle Vantaan Myyrmäkeen. Hätäkeskukselta saatujen tietojen mukaan kaksi nuorta miestä oli ryöstänyt aikuisen miehen.

Partio tapasi asianomistajan tapahtumapaikan läheisyydessä. Tämä kertoi poliiseille, että kaksi arviolta 15-18-vuotiasta tummiin pukeutunutta, huppupäistä ja kasvonsa peittänyttä nuorta miestä oli tullut hänen eteensä pimeällä jalkakäytävällä. Tämän jälkeen nuoret olivat kaataneet asianomistajan maahan ja vaatineet häneltä rahaa ja sanoneet, että muuten asianomistajalle käy huonosti.

Asianomista oli antanut nuorille lompakossaan olleet 30 euroa. Saatuaan rahat nuoret olivat juosseet pois paikalta Harppuunapolkua idän suuntaan.

Poliisi suoritti paikalla lähietsintää, mutta tällä kertaa epäiltyjä tekijöitä ei tavoitettu.

- Poliisi toivoo, että tämänkaltaisten tekojen uhreiksi joutuneet henkilöt ilmoittavat asiasta aina poliisille. Poliisi tutkii kaikki tällaiset tapaukset ja epäiltyjen kiinnisaamisen kannalta mahdollisimman nopea ilmoittaminen hätäkeskukseen on tarpeen. Mahdollisten silminnäkijöiden kannattaa myös akuuteissa tilanteissa ilmoittaa havainnoistaan hätäkeskukseen, rikostarkastaja Krista Vallila sanoo.

Joulukonsertti Pyhän Laurin kirkossa 10.12.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjestää joulukonsertin yhteistyössä Helsingin poliisisoittokunnan kanssa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa tiistaina 10.12.2024. Rakastetuimmat joululaulut soivat orkestroituina sinfoniselle puhallinorkesterille ja Wienin oopperalavojen tähdelle, baritoni Tommi Hakalalle. Konserttia johtaa ylikapellimestari Sami Ruusuvuori

Konsertti alkaa kello 19.00, ovet kirkkoon avautuvat kello 18. Kirkossa on 500 istumapaikkaa ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä. Suosittelemme saapumaan paikalle ajoissa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.