Hyppää sisältöön

Silmät auki pientareita myöten

Julkaisuajankohta 4.10.2017 11.17
Tyyppi:Uutinen

Loka-marraskuun aamu- ja iltahämärät Varsinais-Suomen maanteillä ovat peurakolareiden kulta-aikaa. Maakuntien leppeät talvet tarjoavat metsäpopulaatiolle otolliset olosuhteet. Peurojen määrän kasvu näkyy myös onnettomuuksien määrässä.

Erityisesti Loimaan ja Salon seutu kuvastuvat onnettomuuskartassa omina tiheäinä alueinaan, mutta onnettomuuksia tapahtuu maakunnan kaikilla pääteillä, myös taajamien läheisyydessä. Tällä hetkellä Varsinais-Suomen alueella tapahtuu jopa kymmenen peurakolaria vuorokaudessa.

Peurakolarin sattuessa on tärkeintä estää lisävahingot. Ensimmäisenä palveleva viranomainen on hätäkeskus, joka välittää asian paikalliselle poliisille. Poliisi ottaa yhteyttä tehtävän saatuaan.

Mikäli lisävahinkojen estäminen tai liikenteen ohjaaminen eivät peurakolarissa edellytä poliisia paikan päällä, asiassa ei ole henkilövahinkoja, välittömiä eläinsuojelullisia näkökohtia, tai kolmannen osapuolen vahinkoja, ei poliisin yleensä tarvitse tulla paikan päälle. Jos törmäyksen osapuolena on hirvi, ovat vahingotkin yleensä suurempia ja poliisi tulee useimmiten paikalle.

Kolarieläimen noutaminen tai jäljestäminen ovat paikallisten riistanhoitoyhdistysten sopimusperusteisia tehtäviä. Paikallinen metsästäjä saattaa siis myös ottaa yhteyttä asian hoitamiseksi.

Älypuhelinten 112-sovellus välittää avuntarvitsijan tarkan paikan hätäkeskukselle. Tapahtuman tarkan paikan merkitseminen kuolleen tai loukkaantuneen eläimen löytämiseksi on myös tärkeää. Ellei paikka ole jonkun selkeän maamerkin tai risteyksen välittömässä läheisyydessä, voi paikan merkitä varoituskolmiolla, jollainen joka autosta pitäisi löytyä.

Hirvivaaramerkit kertovat yleensä eläinten ikiaikaisista kulkureiteistä, ja näin myös onnettomuustiheistä alueista.

Autoilija selviää peurakolarista yleensä peltipajan palveluilla, mutta motoristille törmäys voi olla hengenvaarallinen.

Silmät kannattaa siis ajaessa pitää auki pientareita myöten, ja ajonopeuskin on syytä säilyttää maltillisena.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen