- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Sisä-Suomen tiedote
Laukaassa venepoliisi antoi rikesakkomääräyksen vesiliikennerikkomuksesta Kuusassa Saraavedellä torstaina klo 18 aikaan. 46-vuotias mies kuljetti vesikulkuneuvoa pitämättä mukana vaadittuja varusteita. Veneestä puuttui tulensammutin ajossa.
Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevassa tavaratalossa asioi 40-vuotias mies torstaina klo 19 aikaan. Vartija oli seurannut kameroista, kun mieshenkilö oli ottanut tuotteita hyllystä käsiinsä ja mennyt pukukoppiin. Pukukopista poistuttuaan miehellä ei ollut enää tavaroita. Mies poistui kassalinjojen ohi maksamatta, jolloin vartija otti miehen kiinni. Miehen repusta löytyi anastettuja vaatteita. Lisäksi miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta. Miehelle kirjattiin sakkovaatimus näpistyksestä ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Tampereella Hämeenkadulla sijaitsevassa tavaratalossa asioi 37-vuotias nainen torstaina klo 19.20 aikaan. Nainen vei jalkineosastolta neljä paria kenkiä, sekä keräsi ostoskoriin neljä kappaletta testereitä kosmetiikkaosastolta. Tämän jälkeen nainen poistui myymälästä maksamatta tuotteita. Vartijat ottivat naisen kiinni kadulta. Naiselle kirjoitettiin sakkovaatimus näpistyksestä.
Hätäkeskukseen tuli torstaina klo 19.30 aikaan ilmoitus, että Ylöjärvellä Tornitiellä sijaitsevaan Soppeenharjun kouluun tunkeuduttu luvatta ikkuna rikkomalla ja mahdollisesti anastettu omaisuutta. Myös koulun irtaimistoa oli rikottu. Koululla on tallentava kameratallennus. Poliisi suoritti paikalla tekistä tutkintaa. Tapahtunutta tutkitaan varkautena ja vahingontekona.
Ruovedellä Mustajärventiellä poliisipartio mittasi torstaina klo 20.34 henkilöautolle nopeudeksi 111 km/h sallitun ollessa 80 km/h. Auton kuljettajaksi osoittautui hieman alle 40-vuotias mies, jolle puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista. Kuljettajalla ei ole koskaan ollut ajokorttia ja tämä oli hänelle 8. ajo-oikeudetta ajo vuoden sisällä. Lisäksi selvisi, että mies oli ostanut autonsa jo kesäkuussa, mutta ei ollut rekisteröinyt sitä omiin nimiinsä. Autosta poistettiin rekisterikilvet ja mies kuulusteltiin rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen epäiltynä.