Sisä-Suomessa tavanomaisen rauhallista 2022 ja rikollisuus hallinnassa

Julkaisuajankohta 24.2.2023 12.48
Uutinen

Poliisilaitoksen edustajat kertoivat poliisin viime ja alkaneesta vuodesta tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa medialle.

- Poliisin vuosi oli olosuhteisiin nähden rauhallinen ja pystyimme aikaisempien vuosien tapaan täyttämään tehtävämme laadukkaasti vuonna 2022, totesi poliisipäällikkö Mikko Masalin. Hänen mukaansa jälki olisi kuitenkin ollut vielä parempaa, jos resursseja olisi ollut käytettävissä enemmän: nyt tulos on saatu henkilöstön vahvalla venymisellä.
Sisä-Suomen poliisi kertoi 24.2.2023 viime vuoden tuloksista ja turvallisuustilanteesta alueella. Ydinviesti on, että asiat ovat kokonaisuutena kunnossa, mutta huolenaiheitakin ja uusia ilmiöitä on.

-Toimintaamme on vuonna 2022 sävyttänyt Ukrainan sodan esiin tuomat uhat, joihin olemme varautuneet voidaksemme olla kaikkien turvana kaikkina aikoina, totesi apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä. Poliisi onkin varautunut erilaisiin yhteiskunnan toiminnan häiriöihin.

Poliisi erityisen valppaana nuorten ongelmien kanssa

 - Valtaosa nuorista on erittäin asiallisia ja käyttäytyy todella hyvin, totesi Rytkölä. Sitä vastoin pienen joukon oirehtiminen muun muassa syrjäytymisen vuoksi kuitenkin huolettaa.

Tämä kehitys ei Sisä-Suomessakaan ole alkanut tänä vuonna, vaan se on jatkunut pidempään. Poliisin tietoon tulleet alaikäisten tekemät väkivaltarikokset ovat miltei kaksinkertaistuneet vuodesta 2018. Trendi on edelleen nouseva.
Katujengi-ilmiötä ei sellaisena kuin pääkaupunkiseudulla edelleenkään ole Sisä-Suomessa havaittu, mutta alaikäisten tekemät katuryöstöt ovat kasvussa osana väkivaltarikosten kehitystä. Katuryöstöissä on toisinaan kysymys myös pieleen menneestä huumekaupasta.

Suuret yleisötilaisuudet sujuivat hyvin

Poliisi on panostanut Covidin jälkeisessä tilanteessa suuriin yleisötilaisuuksiin sekä ennalta estävästi että valvonnallisesti. Ne ovatkin sujuneet hyvin.

- Erityisen tärkeitä tilaisuuksia olivat Suomen MM-rallin osakilpailu ja jääkiekon MM-kisat, joihin suhtauduimme yhteistyössä järjestäjän kanssa hyvin tarkasti. Nämä megaluokan tapahtumat sujuivat todella hyvin, totesi Rytkölä. Poliisi turvasi näkyvällä valvonnalla ja tiedottamisella yleisen järjestyksen ja turvallisuuden Arenan ympäristössä, fanialueilla ja tietysti koko Tampereen kaupungin alueella. 

Passien kysyntä kasvoi ja ruuhkaa purettiin

Passien kysyntä kasvoi edellisestä vuodesta yli 50 prosentilla, joten ei ollut ihme, että odotusajat kasvoivat. Ruuhkaa on purettu onnistuneesti, mutta aikanaan uusimatta jääneitä passeja jäi haettavaksi vielä kuiluvaankin vuoteen.

Poliisi toivoo, että asiointi tapahtuisi mahdollisuuksien mukaan sähköisesti ja ajanvarausta hyödyntämällä.
 

Poliisin toiminta ja kehittäminen Rikokset ja tutkinta Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta