Hyppää sisältöön

Sodankylässä löytyi koulun pihalta sodanaikainen räjähde

Julkaisuajankohta 11.8.2017 15.16
Tyyppi:Uutinen

Sodankylän Sompion koululla ala-asteikäiset lapset tekivät perjaintai aamuna koulun pihalta kaivuuleikeissään melkoisen löydön. Lapset nimittäin kaivoivat esille sodanaikaisen lentopommin. Löytäjät nostivat löydöksensä maasta ja lähtivät esittelemään sitä välituntivalvojalle. Välituntivalvoja huomasi, että nyt lapsilla on käsissään sen laatuinen esine, että esine jätetään niille sijoilleen ja kaikki pihalla olevat lapset siirretään pihalta sisätiloihin.

Poliisi sai ilmoituksen löytyneestä räjähteestä kello 09.30. Poliisipartion päästyä paikalle todettiin, että kyseessä on sodanaikainen lentopommi. Sodanaikaisten räjähteiden raivaaminen kuuluu puolustusvoimille, joten poliisi pyysi virka-apua puolustusvoimilta räjähteen raivaamiseksi. Poliisi ja puolustuvoimat eristi koulun piha-alueen. Puolustusvoimien raivaajien päästyä paikalle totesivat nämä, että kyseessä on 2.5 kilogramman räjähtämätön lentopommi. Raivaajat tekivät pommin vaarattomaksi ja kuljettivat sen hävitettäväksi.

Lapin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen