Hyppää sisältöön

Suomalaisyhtiöön kohdistuneen poikkeuksellisen suuren petosepäilyn esitutkinta valmistunut

Julkaisuajankohta 18.2.2020 12.00
Tyyppi:Uutinen

Keskusrikospoliisi tiedotti kesäkuussa 2019 epäillystä törkeästä petoksesta, jossa suomalaisen yhtiön palveluksessa olleiden henkilöiden epäillään erehdyttäneen työnantajaltaan noin 14 miljoonaa euroa. Poliisi epäilee, että yhtiö erehdytettiin maksamaan rahat ulkomaisten yhtiöiden pankkitileille tekaistuilla laskuilla vuosien 2002–2017 aikana.

Nyt valmistunut esitutkinta aloitettiin vuoden 2018 lopulla sen jälkeen, kun epäillyn petoksen kohteeksi joutunut yhtiö teki sisäisessä selvityksessä huomattujen epäselvyyksien perusteella tutkintapyynnön KRP:lle.

Esitutkinnan kuluessa neljää henkilöä on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä ja yksi rikoksesta epäillyistä oli yhdeksän kuukauden ajan tutkintavankina.

Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.

Keskusrikospoliisi Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen