- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Suomussalmella henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen kaksi kertaa törkeään rattijuopumukseen saman päivän aikana
Tiistaina poliisi valvoi liikennettä Suomussalmen taajamassa. Tarkkailussa oli sekä vauhti että kuljettajien ajokunto.
Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto, jonka partio pysäytti. Auton kuljettajalle tehdyn seulonta-alkometri puhallutuksen perusteella kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja puhalsi alkometriin tuloksen 4,05 promillea. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon.
Tuntia myöhemmin poliisipartio tapasi saman ajoneuvon Suomussalmen taajamassa, jonka partio pysäytti toistamiseen. Auton kuljettaja puhalsi nyt seulonta-alkometriin tuloksen 4,7 promillea. Ajoneuvon kuljettaja otettiin kiinni, jotta autoilu humalassa ei enää jatku. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksen ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Suomussalmella päivän aikana tehdyssä valvonnassa ei havaittu muita rikkeitä autoilijoiden ajokunnossa eikä ajonopeuksissa.