Hyppää sisältöön

Sysmän kunnan viranhaltijat tai luottamushenkilöt eivät syyllistyneet rikokseen

Julkaisuajankohta 20.10.2016 14.08
Tyyppi:Uutinen

Kuntalainen pyysi Hämeen poliisilaitosta selvittämään, syyllistyivätkö Sysmän kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt rikokseen hoitaessaan hallintoviranomaistehtäviä sinä aikana, kun heidät oli kunnanvaltuuston puheenjohtajan päätöksellä pidätetty väliaikaisesti hoitamasta tehtäviään.

Niin ikään ilmoituksessa epäiltiin, että Sysmän kunnanvaltuuston kokouksen kokouskutsumenettelyssä olisi toimittu lainvastaisesti. Tämä epäily liittyy kokoukseen, joka oli tarkoitus pitää 17.10.2016. Kokousta ei pidetty, vaan se siirrettiin pidettäväksi 24.10.2016.

Tutkintapyynnössä epäillään, että toimistaan pidätetyt henkilöt olisivat syyllistyneet virkarikokseen tai virkavallan anastus -nimiseen rikokseen.

Virkavallan anastus -rikos ei tässä tapauksessa voi tulla sovellettavaksi. Siihen syyllistyminen edellyttää, että tekijä erehdyttää jotain ihmistä esiintymällä julkista valtaa käyttävänä henkilönä. Tässä tapauksessa tällaista erehdyttämistekoa ei ole tehty, vaan kukin viranhaltija ja luottamushenkilö on esiintynyt omalla nimellään ja omalla virkanimikkeellään.

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan väliaikainen päätös on tehty 10.10.2016. Kunnanhallituksen kokous on pidetty saman päivänä klo 16.30 alkaen. Saadun selvityksen perusteella päätöksen kohteena olevat henkilöt eivät ole saaneet päätöstä tiedoksi ennen kokouksen alkamista hallintolaissa säädetyllä tavalla tai muutoin hyväksyttävällä tavalla. Tähän on omalta osaltaan vaikuttanut se, että molemmat (sekä päätöksen tekeminen että kunnanhallituksen kokous) ovat tapahtuneet samana päivänä. Jo tällä perusteella tutkintapyyntöä voidaan pitää aiheettomana, koska päätöksen oikeusvaikutukset - ainakin rikosoikeudellisesta näkökulmasta tarkastellen - voivat alkaa vasta, kun päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Tutkintapyynnössä esiin tuoduissa tapahtumissa on lähtökohtaisesti kysymys muusta kuin rikosepäilyistä eli lähinnä siitä, ovatko kunnanhallituksen mahdolliset päätökset syntyneet virheellisessä menettelyssä. Se, että kunnanhallituksen kokoukseen on osallistunut edellä mainittuja tehtävistään pidätettyjä henkilöitä, ei tarkoita, että joku olisi syyllistynyt asiassa rikokseen, varsinkaan kun päätöstä ei ole heille annettu asianmukaisella tavalla tiedoksi.

Tutkintapyynnössä epäillään myös, että Sysmän kunnanvaltuuston kokouksen kokouskutsumenettelyssä on toimittu lainvastaisesti. Tutkintapyynnön mukaan valtuuston toisella varapuheenjohtajalla on valtuutus kutsua kokous koolle ainoastaan tilanteissa, joissa puheenjohtaja ja ensimmäinen varapuheenjohtaja ovat estyneinä. Nyt hän on kuitenkin tutkintapyynnön mukaan allekirjoittanut kokouskutsun selvittämättä edellä mainittujen estyneisyyttä. Tutkintapyynnössä ei tuoda esille mitään sellaista, että joku olisi tahallaan toiminut tässä asiassa sääntöjen vastaisesti, muukaan selvitys ei tue tällaista näkemystä. Erehdyksiä voi tapahtua varsinkin tämänkaltaisissa tilanteissa, kun osa luottamushenkilöistä on pidätetty luottamustehtävistään, tämä saattaa ymmärrettävästi aiheuttaa monenlaista epäselvyyttä. Tässä asiassa kukaan ei ole syyllistynyt rikokseen.

Poliisin on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty. On huomattava, ettei ketään saa perusteetta asettaa rikoksesta epäillyn asemaan. Esitutkinnan aloittamista harkittaessa on otettava huomioon myös se, että esitutkinnan tarkoituksena on nimenomaan rikosten tutkiminen eikä mahdollisten muiden oikeudellisten erimielisyyksien selvittäminen.

Asiassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, että Sysmän kunnan viranhaltijat tai luottamushenkilöt olisivat käyttäneet harkintavaltaansa väärin, ylittäneet harkintavaltansa rajat tai muutoin menetelleet virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, eli he eivät ole syyllistyneet tutkintapyynnössä esiin tuoduissa tapauksissa rikokseen.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen