Tällä viikolla poliisi valvoo erityisesti kovia ylinopeuksia myös Länsi-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 20.4.2021 10.45
Uutinen
Poliisiauton etuikkunalle sijoitettu nopeusvalvontakamera kuvaa ohiajavia henkilöautoja.

Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia valtakunnallisesti 19.-25.4. erityisesti pääteillä. Valvontaa toteutetaan kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla. Näin tehdään myös Länsi-Uudellamaalla.

Länsi-Uudenmaan poliisi tulee suorittamaan tehostettua ylinopeusvalvontaa keskittyen koviin ylinopeuksiin pääväylillä. Taajamavalvontaa ei kuitenkaan unohdeta, vaan valvonta jatkuu myös taajamissa.

Poliisilaitoksen alueella todettiin viime vuonna lähes tuhat ajokortin menettämiseen johtanutta ylinopeutta. Määrä on huomattavasti suurempi kuin vuonna 2019. Valitettavasti samansuuntainen kehitys jatkuu. Liikennevalvonnan komisario Hannu Kontola kertoo viime viikonloppuna todetuista rajuista ylinopeuksista poliisilaitoksen alueella 

− Liikennevalvontaryhmä totesi kuusitoista törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuusi vakavaa piittaamattomuutta, jotka liittyivät koviin ylinopeuksiin. 

Poimintoja viime viikonloppuna todetuista kovista ylinopeuksista

  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 172 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.
  • Kahden moottoripyörän kilvanajo Länsiväylällä Espoossa. Toiselle mitattu nopeus 189 km/h ja toiselle 167 km/h. Nopeusrajoitus 80 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 187 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 147 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 165 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa moottoripyörällä 160 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 174 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h.
  • Turunväylällä Espoossa henkilöautolla 177 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.
  • Porkkalantiellä Kirkkonummella moottoripyörällä 117 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h.
  • Porkkalantiellä Kirkkonummella henkilöautolla 115 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h.
  • Tiellä 1 Vihdissä henkilöautolla 215 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h.
  • Tiellä 1 Lohjalla moottoripyörällä 179 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h.
  • Tiellä 110 Lohjalla henkilöautolla 133 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h.

Listassa on vain osa todetuista kovista ylinopeuksista. Ajokiellot kyseisissä tapauksissa tulevat olemaan kuukausien mittaisia. Kontola kehottaakin kuljettajia ajattelemaan tulevaa ajokortin tarvetta etukäteen. 

− Pysäytystilanteessa on enää turha esittää vaatimuksia kortin tarpeellisuudesta. Valvontaa suoritetaan myös yöaikaan, eikä hiljainen muu liikenne ei ole peruste ajonopeuksien nostamiselle.
 

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uusimaa Uutinen