Hyppää sisältöön

Tanskan kuningasparin valtiovierailulla hetkellisiä liikennevaikutuksia

Julkaisuajankohta 3.3.2025 14.12
Uutinen

Tanskan kuningasparin valtiovierailu 4.–5. maaliskuuta aiheuttaa hetkellistä liikennehaittaa Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.

Vierailun viralliset vastaanottoseremoniat järjestetään Presidentinlinnan edustalla Pohjoisesplanadilla tiistaina 4. maaliskuuta noin klo 9.30 alkaen. Liikenne Presidentinlinnan edustalla on katkaistuna noin kello 9.30–10.20 välisen ajan.

Tuona aikana liikenteessä tulee käyttää kiertoteitä seuraavasti:

  • Katajanokalle on mahdollista päästä vain Pohjoisrannasta tai muualta Kruununhaan suunnasta.
  • Liikenne Etelärannasta ja Eteläesplanadilta Katajanokan tai Pohjoisrannan suuntaan on suljettu seremonioiden ajaksi. Fabianinkadun ja Katariinankadun kautta ajaen sulkualueen voi ohittaa Kruunuhaan katuverkostoa pitkin.
  • Kaikki Katajanokalta tuleva liikenne ohjataan Kanavakadun sillalta ja Katajanokanlaiturilta Pohjoisrantaan.
  • Pohjoisrannasta liikenne Etelärantaan ja Mannerheimintien suuntaan ohjataan Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kautta ohi sulkualueen.

Autoilijoita kehotetaan välttämään liikkumista Kauppatorin suunnalla seremonioiden aikana.

Vierailun muut siirtymät Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla saattavat aiheuttaa hetkellisiä katkoksia ja viivästyksiä liikenteessä. 

Espoo Helsingin poliisilaitos Helsinki Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Uutinen Vantaa