Tavanomaisia poliisitehtäviä Hämeen yössä

Julkaisuajankohta 5.10.2024 8.54
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 157. kappaletta koko poliisilaitoksen alueelta. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa vieraili yhdeksän henkilöä.

HÄMEENLINNA
Perjantaina puolen päivän aikaan liikennevalvontaa VT10:llä suorittanut poliisipartio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 141km/h, rajoituksen ollessa kyseisellä alueella 80km/h. Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies määrättiin tapahtuneen johdosta väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
LAHTI
Perjantai-iltana kello 21.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä pakettiautolla etelä Lahdessa. Poliisipartio tavoittikin kyseisen auton Ensimmäisenkadulta. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 
Kello 20.20 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Ruukinkadulla Ahtialassa. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Ahtialantieltä Ruukinkadulle kääntynyt henkilöauto oli ilmeisesti huomattavan nopeuden vuoksi suistunut kevyenliikenteenväylälle törmäten puuhun. Autoa kuljettanut oli poistunut paikalta, mutta tavoitettiin myöhemmin. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
ORIMATTILA
Lauantain puolella kello 00.30 aikaan poliisipartio mittasi Lahdentiellä vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 113 km/h, rajoituksen ollessa 80km/h.  Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta