Hyppää sisältöön

Tavanomaisia poliisitehtäviä Hämeessä

Julkaisuajankohta 16.8.2024 8.26
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilla tavanomaisten poliisitehtävien parissa. Tehtäviä kertyi vuorokaudelle kaikkiaan 246 kappaletta koko laitoksen alueelta. Poliisia työllistivät mm. useat rattijuopot sekä muutamat näpistelijät.

HEINOLA
Torstaina iltapäivällä kello 16.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen päihtyneen oloisesta henkilöstä, joka oli kantanut Heinolan kirkonkylän koulun purkutyömaalla tavaroita autoon. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton tapahtumapaikan läheisyydestä. Autolla liikenteessä ollut 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä varkaudesta. 
HÄMEENLINNA
Torstaina alkuillasta poliisipartio pysäytti Loimalahdentiellä vastaan tulleen henkilöauton, jonka kuljettajan partio tunnisti kortittomaksi.  Autolla liikkeellä ollut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt 18. kertaa ajo-oikeudetta ajosta kiinni vuoden sisällä.
LAHTI
Torstai-iltana kello 19.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen Lahden keskustassa mopolla liikkuneesta henkilöstä, joka oli mahdollisesti päihtynyt. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan mopoilijan Kauppakadulta. Sekavan oloinen mopon kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa ja tuotiin poliisiasemalle selviämään.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta