Tavanomaisia poliisitehtäviä Hämeessä

Julkaisuajankohta 13.2.2024 7.35
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille tehtävien osalta varsin tavanomainen. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 161 kappaletta koko laitoksen alueelle. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.

LAHTI
Maanantaina iltapäivällä kello 16.00 aikaan poliisipartio pysäytti Metsäpelontiellä henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut sekavan oloinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.
Kello 23.35 aikaan poliisipartio pysäytti Kivistönkadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Maanantai-iltana kello 22.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen vartijoiden kiinniottamasta henkilöstä, joka oli Lahden keskustassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä piilottanut tuotteita asusteisiinsa ja poistunut kaupasta maksamatta. Tarkastuksessa 1970-luvulla syntyneen naisen hallusta löytyi usean sadan euron arvosta kaupasta vietyjä tuotteita. Tapauksesta poliisipartio kirjasi naiselle sakon näpistyksestä.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta