- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Teräsvarkaita jäi kiinni Ahtialassa
Hämeen poliisilla oli suhteellisen rauhallinen vuorokausi tehtävämäärällisesti. Partioilla oli hälytystehtäviä 170, joista yövuoron partiot ajoivat 50 kappaletta. Hämeessä jäi kolme rattijuoppoa kiinni.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti poliisille sunnuntaina kello 10.35 kolarista Ajokadulla ja kolarin aiheuttaneen henkilöauton kuljettaja oli poistunut paikalta. Tapahtumapaikalla partiolle selvisi, että 40-vuotias mies oli ajanut Ajokatua etelän suuntaan osallisten ja todistajien mukaan erittäin kovalla nopeudella. Miehen kuljettama auto oli aivan yllättäen siirtynyt vastaantulevien ajokaistalle. Ajokatua pohjoisen suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja ei ehtinyt väistää, vaan ainoastaan jarruttamaan, jolloin 40-vuotiaan miehen väärälle ajokaistalle ajautuneen auton keula osui asianomistajan auton oikeaan etukulmaan.
Kolarin aiheuttanut mies poistui tapahtumapaikalta, mutta partio tavoitti hänet kävelemässä Ajokatua Venetsian suuntaan. Hänelle suoritettu seulonta-alkometrikoe antoi nollatuloksen alkoholille, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Lisäksi miehellä ei ole voimassa oleva ajo-oikeutta. Hän kertoi partiolle ottaneensa auton luvatta käyttöönsä.
Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.
Kumpikaan osallinen ei saanut törmäyksessä alustavien tietojen mukaan sairaalahoitoa vaatia vammoja.
Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja luvattomana käyttönä.
Lahti. Partio sai sunnuntaina kello 17.40 hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan Tapparakadulla henkilöauto liikkuu oudon oloisesti. Partio tavoitti auton, jota kuljetti 23-vuotias mies. Syykin selvisi partiolle miksi auto liikkui oudosti, kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 12.40, että Siltakadun ja Kaapelikadun risteyksessä olevilta kuormalavoilta oli nostettu metallia pakettiautoon.
Partio tapasi tuntomerkkeihin sopivan pakettiauton Ahtialantiellä. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Pakettiauton tavaratilassa oli useita kiloja terästä. Kolmikko otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Tammela. Poliisille tuli ilmoitus sunnuntai-iltana ulosajosta Torrontiellä. Ilmoittajan mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä törmäten puuhun ja autoa kuljettanut nainen oli poistunut paikalta.
Partio tapasi autoa kuljettaneen 42-vuotiaan naisen kotiosoitteestaan. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 3,5 promillea. Hän kertoi ajaneensa auton ulos tieltä.
Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.