Hyppää sisältöön

Tervetuloa keskikesän juhla

Julkaisuajankohta 17.6.2015 11.40
Tyyppi:Uutinen

Edellisten vuosien tapaan Oulun poliisi tehostaa valvontaa juhannuksen ajaksi. Valvontaa kohdennetaan todennäköisiin, edeltä analysoituihin häiriökohteisiin, ja poliisin toiminnassa huomioidaan erityisesti julkijuopottelu sekä muu häiriökäyttäytyminen. Juhlahumusta huolimatta puuttumiskynnys häiriöiden aiheuttajiin on matala. Poliisi muistuttaa, että muut ihmiset tulee ottaa huomioon juhlinnassa, ja että tilaisuuden järjestäjä vastaa itse tilaisuutensa turvallisuudesta.

Järjestyslaki kieltää päihdyttävien aineiden nauttimisen yleisellä paikalla taajamassa. Yleisiä paikkoja ovat yleisön käytettävissä olevat alueet, kuten puistot ja kauppakeskusten aulat ja käytävät. Puistoissa ja niihin verrattavissa paikoissa (puistomaiset metsiköt, uimarannat) alkoholijuomaa saa nauttia vain sivistyneesti, kun siihen liittyy piknik-tyyppinen ruokailu. Juominen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen eivät kuitenkaan saa estää tai kohtuuttomasti haitata muiden oikeutta käyttää kyseistä paikkaa.

Lainsäädännön mukaan alle 18-vuotias ei saa lainkaan pitää hallussaan alkoholijuomia, joten poliisi kohdentaa valvontaa myös nuorisoon. Jos nuoren hallusta löydetään alkoholia, poliisi tekee tarvittaessa asiasta lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojelun työntekijät ottavat tarvittaessa myöhemmin yhteyttä päihteiden kanssa tekemisissä olleiden nuorten koteihin ja pyrkivät siten ennakolta estämään ongelmien uusiutumisen. Kyseessä on moniammatillinen puuttuminen nuoren alkoholin käyttöön.

Poliisi vetoaa lasten ja nuorten vanhempiin, että he asettaisivat lapsilleen riittäviä, terveen kasvun ja kehityksen turvaavia rajoja myös keskikesän juhlassa. Poliisi kehottaa vanhempia tarkkailemaan lapsiaan ja sopimaan selvät pelisäännöt: Vanhempien on tiedettävä, minne lapset menevät, kenen kanssa he liikkuvat ja milloin he tulevat kotiin. Vanhempien kasvatus - ja valvontavastuu on siis voimassa myös juhannusjuhlinnan aikana.

Juhannuksena Oulun poliisilaitoksen partiot liikkuvat myös teillä ja vesillä. Rauhallinen ja selväpäinen juhlamieli kannattaa ottaa mukaan liikenteeseen, tapahtuipa se sitten autolla, moottoripyörällä tai vaikka veneellä. Alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen, eli ajoneuvon kuljettajalle nolla-puhallus on paras puhallus. Juhannuksena on odotettavissa ajoittaisia ruuhkia meno- ja paluuliikenteessä, ja ne vaativat kuljettajilta erityistä malttia. Jätä turha kiire pois ja aja varmasti perille.

Poliisi haluaa muistuttaa myös vesillä liikkujia siitä, että vähäinenkin alkoholimäärä vaikuttaa arviointi- ja reaktiokykyyn. Pysy vesillä selvänä, käytä pelastusliivejä ja huomioi muut vesillä liikkujat. Juhannusjuhlat eivät myöskään ole oikea aika ja paikka ruveta testaamaan kuka on porukan paras uimari.

Oulun poliisilaitos toivottaa kaikille oikein hyvää ja turvallista juhannusta.

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen