- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Tiedote Hämeen poliisilaitoksen lupapalvelun aukioloaikojen muutoksista sekä Forssan ja Riihimäen lupapalveluiden siirtymisestä palvelemaan asiakkaita ajanvarauksella nykyistä laajemmin
Forssan ja Riihimäen poliisiasemien lupapalveluissa siirrytään 1.6.2019 alkaen käyttämään pääsääntöisesti ajanvarausta asiakaspalvelussa. Kyseisestä ajankohdasta lähtien Forssan ja Riihimäen poliisiasemien lupapalvelussa palvellaan ensisijaisesti niitä asiakkaita, jotka ovat varanneet ajan. Ajanvarausvelvoite ei koske tapauksia, jotka ovat kiireellisiä, kuten esimerkiksi pika- tai express -passihakemuksen jättäminen, tai jos asia koskee ajo-oikeuden palautusta. Heinolan poliisiaseman lupapalvelu jatkaa palvelua ajanvarauksella nykyisen käytännön mukaisesti.
Kesä tekee tuloaan, joten esimerkiksi passiasioissa kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja tukeutua poliisin sähköisiin palveluihin. Passihakemuksen tekeminen verkossa on kätevää niin asiakkaiden kuin poliisilaitoksen henkilökunnankin näkökulmasta.
Ajan voi varata osoitteesta www.poliisi.fi/ajanvaraus tai valtakunnallisesta neuvontapalvelusta puh. 0295 419 800 (arkisin klo 8.00- 16.15).
Mikäli sähköinen asiointi tai ajanvarauksella asioiminen on asiakkaalle mahdotonta, on asian laittaminen vireille mahdollista myös jonottamalla, mutta tulee huomioida, että asiointi saattaa kestää tällöin jopa useita tunteja. Ilman ajanvarausta asiakkaita palvellaan Lahden pääpoliisiasemalla arkisin klo 8.00 - 14.00 ja Hämeenlinnan poliisiasemalla arkisin klo 9.00 - 14.00. Koska lupapalvelussa on usein ruuhkaa ja jonotusaika voi olla jopa 2-3 tuntia, suosittelemme varaamaan ajan tai käyttämään poliisin sähköisiä palveluita aina, kun se on mahdollista.
On myös hyvä huomioida, että suurimman osan lupa-asioita voi hoitaa missä tahansa poliisin toimipaikassa asiakkaan kotipaikasta riippumatta.
Kesän osalta tulevat muutokset aukioloajoissa
Forssan poliisiaseman lupapalvelu on suljettu 24.6. - 21.7.2019
Heinolan poliisiaseman lupapalvelu on suljettu 1.7. - 28.7.2019.
Riihimäen poliisiaseman lupapalvelu on suljettu 22.7. - 4.8.2019