Hyppää sisältöön

Tilannekeskus tiedottaa

Julkaisuajankohta 29.4.2017 6.47
Tyyppi:Uutinen

Poliisipartio suoritti aamuvarhaisella 28.4. rattijuopumusvalvontaa Lempääläntiellä Kiillon kohdalla, kun tarkastukseen tuli mieskuljettaja henkilöautoineen. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti rattijuopumuksen lukemaa. Tutkintatoimenpiteitä jatkettiin hetkellisesti poliisilaitoksella, jonka jälkeen kuljettaja päästettiin pois ajokieltomääräys mukanaan.

Tampereella päivällä tapahtui koruvarkaus. Nainen meni Hervannassa Insinöörinkadulla katsomaan kahden ulkomaalaisen naisen korunmyyntiä ja sovittikin joitain koruja myyjien avustuksella. Nainen huomasi paikalta lähdettyään, että hänen oma kultaketjunsa oli anastettu. Huomattuaan korun puuttumisen, hän lähti tavoittelemaan korukauppiaita ja sai yhden hetkellisesti kiinni, mutta tämä rimpuili irti. Epäillyt poistuivat paikalta ulkomaan rekisterikilvin varustetulla autolla. Tapahtumaa tutkitaan varkautena.

Roukontiellä Valkeakoskella tapahtui illalla kevyen nelipyörän sekä mopon välinen liikenneonnettomuus. Kevyt nelipyörä ajoi Roukontietä kääntyen oikealle koulun pihaa kohti. Ajolinja venyi kääntyessä vastaantulevien kaistalle, jolloin vastaan tullut mopo, jarruttamisesta huolimatta, törmäsi kevyen nelipyörän keulaan. Mopon kuljettaja loukkasi hieman jalkaansa, mutta muita henkilövahinkoja ei tullut. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Jämsässä, ravintola Wanhassa Mestarissa tapahtui illalla epäilty pahoinpitely. Kahdelle miehelle oli tullut riitaa erinäisistä asioista ja välien selvittely johti lopulta turvonneeseen silmäkulmaan. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

Poliisipartio päätti pysäyttää perjantaina, hieman puolenyön jälkeen henkilöauton liikennetarkastusta varten. Kuljettaja pysäytti menopelinsä ja selvisi, että omistaja itse oli liikenteessä. Nuorehko naiskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin vielä rattijuopumuksen lukeman. Täten häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä rattijuopumuksesta.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen