Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Joensuussa

27.7.2021 10.24
Uutinen

Moottoripyöräilijä ajoi poliisia karkuun Reijolassa, ulosajo Juuassa ja mopovarkaus Joensuussa

Poliisipartio näytti moottoripyöräilijälle pysäytysmerkkiä Reijolassa Vanhalla valtatiellä maanantaina noin kello puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Moottoripyöräilijä ei pysähtynyt vaan lähti karkuun ajamalla kovaa nopeutta muun muassa Reijolantiellä ja Laitilantiellä Reijolan taajamassa. Moottoripyörä oli ajanut kevyen liikenteen väyliä ja nurmialueita pitkin sekä koulun ja päiväkodin pihojen läpi. Moottoripyöräilijä oli käyttänyt myös kovaa nopeutta useissa tasa-arvoisissa risteyksissä, jossa näkymä on rajoittunut. Taajamassa oli ollut jalankulkijoita, autoilijoita ja muita tiellä liikkujia. Epäilty kuljettaja oli tavattu myöhemmin Reijolassa kävelemästä ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Juuassa Savikyläntiellä tapahtui ulosajo maanantaina hieman kello 15 jälkeen. Paikalla selvisi poliisille, että henkilöautoa oli ajettu Savikyläntietä etelän suuntaan ja auto oli lähtenyt heittelehtimään ja suistunut tien vasemmalle puolelle metsään. Auto oli vaurioitunut kauttaaltaan. Paikalta oli kuljetettu kaksi henkilöä sairaalaan. Epäilty kuljettaja löytyi myöhemmin ja hänet toimitettiin myös tarkistettavaksi sairaalaan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Siltakadun mopoparkista Joensuussa anastettiin mopo maanantaina kello 15.00 - 16.15 välisenä aikana. Mopo oli löytynyt myöhemmin Kontiolahdelta, mutta Airoh -merkkinen kypärä on jäänyt kateisiin.

Itä-Suomen poliisilaitos Joensuu Juuka Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
liikenneturvallisuus
varkaus