- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Törkeitä rattijuopumuksia Pohjois-Karjalassa
Pohjois-Karjalassa talvinen viikonloppu käynnistyi useiden törkeiden rattijuopumusten tutkinnalla.
Poliisi ja pelastuslaitos sai hätäkeskukselta tehtävän 13.12.2024 klo 12.35, jonka mukaan henkilöauto oli ajautunut ulos Rääkkyläntieltä. Tapahtumapaikalla selvisi auton suistuneen ajoratojen yli vastakkaiselle puolelle ojaan törmäten puuhun. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometripuhallus antoi tulokseksi 2,3 promillea. Kuljettaja selvisi vähäisin vammoin. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisipartio mittasi 14.12.2024 klo 04.58 Joensuussa Kuurnankadulla henkilöautolle nopeudeksi 91 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometripuhallus antoi tulokseksi 1,31 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän 14.12.2024 klo 03.47, jonka mukaan henkilö olisi ottanut luvatta Viinijärveltä käyttöönsä ilmoittajan omistaman kuorma-auton. Poliisi tavoitti henkilön kotiosoitteestaan. Myös luvatta käyttöön otettu kuorma-auto löytyi kyseisestä osoitteesta. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometripuhallus antoi tulokseksi 1,7 promillea. Kuljettajaa epäillään lievästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vähintään 60 päiväsakkoa, tai vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi. Sakkojen, tai vankeustuomion lisäksi kuljettaja määrätään määräaikaiseen ajokieltoon. Vaikka ajo-oikeuden haltijaa ei esitutkinnan aikana määrättäisi väliaikaiseen ajokieltoon, ei välty määräaikaiselta ajokiellolta. Mikäli ajo-oikeuden haltija tuomitaan lainvoimaisella tuomiolla syyllistyneeksi rattijuopumusrikokseen, määrätään määräaikainen ajokielto tuomion jälkeen. Määräaikaisten ajokieltojen pituus törkeiden rattijuopumusten osalta vaihtelee 7 kuukaudesta aina 1-5 vuoteen. Tietoisen riskin ottaminen päihtyneenä ajamisesta ei koskaan kannata. Nyrkkisääntönä on hyvä pitää jo pitkään vaikuttanutta vanhaa viisautta - Jos otat, et aja.