Torniossa oli pitkäkestoinen poliisioperaatio

Julkaisuajankohta 22.9.2024 9.19
Uutinen

Torniossa asuva mies aiheutti toiminnallaan pitkäkestoisen poliisioperaation. Rovaniemellä on ollut häiriökäyttäytymistä ja väkivaltatehtäviä.

Torniossa alkoi pitkään kestänyt poliisioperaatio lauantai-iltana kuuden aikaan. Operaatio on kestänyt pidemmälle yöhön ja poliisi tavoitti etsityn miehen ja hänet on otettu kiinni. Asiasta on käynnistetty esitutkinta ja asiasta tiedotetaan enemmän esitutkinnan sen salliessa.

Rovaniemellä häiriökäyttäytymistä ja väkivaltatehtäviä

 

Rovaniemen poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilö oli heittänyt tuopilla toista henkilöä päähän eräässä rovaniemeläisessä ravintolassa. Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta tekijän, joka otettiin kiinni. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

 

Myöhemmin aamuyöllä Rovaniemen poliisi sai hätäkeskukselta lähisuhdeväkivaltatehtävän. Poliisille selvisi tapahtumapaikalla, että entisellä avioparilla oli tullut aluksi suusanallista riitaa keskenään, mutta tilanne oli nopeasti kärjistynyt väkivaltaiseksi, kun mies oli tönäissyt naista siten, että tämä kaatui ja löi päänsä asunnon patteriin. Mies otettiin kiinni tapahtumapaikalta epäiltynä pahoinpitelyyn.

 

Näiden lisäksi poliisi otti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kiinni yhteensä kahdeksan henkilöä häiriökäyttäytymisen tai liian kovan päihtymistilan vuoksi.

Lapin poliisilaitos Lappi Rikokset ja tutkinta Rovaniemi Tornio Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta