- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Torstai-illan tapahtumia
Jyväskylästä Tampereen suuntaan henkilöautoa kuljettanut 1940-luvulla syntynyt mies menetti ajoneuvonsa hallinnan torstaina iltapäivällä Jyväskyläntiellä Orivedellä. Ilmoitus poliisille tuli klo 15.36. Tapahtumapaikka sijaitsi Talviaisten eteläisen liittymän kohdalla. Nopeusrajoitus ulosajopaikalla on 80 km/h. Henkilöauto oli ajautunut ensin tien oikeaan laitaan ja osunut sitten lyhtypylvääseen. Tämän jälkeen auto oli ajautunut ojan pohjalle ja pyörähtänyt kertaalleen katon kautta ympäri. Sekä kuljettaja että matkustaja lähtivät ambulanssilla sairaalaan tarkastuttamaan vammojaan. Molemmat pystyivät kuitenkin keskustelemaan tapahtuneesta poliisin kanssa. Henkilöauto kolarivaurioitui pahoin. Ulosajoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Alustavien selvitysten mukaan ulosajon todennäköinen syy on rattiin nukahtaminen.
Poliisipartiolle ilmoitettiin klo 19.37 näpistelijästä, joka oli käynyt anastamassa Tampereen Keskustorilla sijaitsevasta kioskista 6-packin lonkerojuomia. Vartija oli saanut miehen kiinni Laikunlavan tuntumassa. Kyseiselle 37-vuotiaalle tamperelaismiehelle tämä näpistysrikosepäily oli 61. kerta vuoden sisään.
Poliisipartio mittasi klo 22.27 Sahalahdentiellä Kangasalla Pelisalmen sillan tuntumassa vastaan tulleelle henkilöautolle 109 km/h:n nopeuden. Mittauskohdassa on 60 km/h:n rajoitus. Auto pysäytettiin ja sen kuljettajaksi osoittautui 1990-luvulla syntynyt nainen, joka oli päihtynyt. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Nainen vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.36 mg/l. Hänet määrättiin ajokieltoon. Ajelua tutkitaan rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Jyväskylän Eteläväylällä jäi klo 22.30 kiinni ajo-oikeudeton kuljettaja. Henkilöauton ratissa oli 1980-luvulla syntynyt mies, jolle kiinnijääminen oli kolmas kerta vuoden sisään. Mies sai teostaan sakon.
1980-luvulla syntynyt mies anasti suklaapatukoita Parkanon Pahkalantiellä sijaitsevalla huoltoasemalla klo 22.55. Vartija oli lähtenyt miehen perään. Poliisipartio tavoitti vartijan ja näpistelijän läheisen kerrostaloalueen tuntumasta. Näpistysrikoksesta kiinnijääminen oli miehelle seitsemäs kerta vuoden sisään.
Sisä-Suomen poliisipartioilla oli klo 18-04 välisenä aikana yhteensä 184 tehtävää. Näistä 106 kpl oli Pirkanmaalla ja 78 kpl Keski-Suomessa.