Tulipaloa Kausalan keskustassa epäillään tahallaan sytytetyksi

19.1.2021 15.10
Uutinen

Kausalan keskustassa 18.1.2021 aamuyöllä syttynyttä rakennuspaloa tutkitaan tuhotyönä. Tapahtumapaikan lähistöltä otettiin kiinni yksi henkilö epäiltynä tekoon.

Hätäkeskukseen tehtiin maanantaina 18.1.2021 aamulla puoli neljän aikaan ilmoitus Iitissä Kausalan keskustassa Merrankuja 1:ssä olevasta rakennuspalosta.
 
Tapahtumapaikalla poliisipartiolle selvisi pelastuslaitoksen havaintojen ja ulkopuolisten todistajien perusteella, että paloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi. Teko kohdistui ensisijaisesti keskustassa olevaan ravintolaan, mutta savu levisi tekopaikan läheisyydessä oleviin asuinhuoneistoihin ja yksi henkilö joutui sairaalahoitoon.
 
Poliisi on suorittanut alueella rikosteknistä tutkintaa. 
 
Poliisi otti kiinni tapahtumapaikan lähistöltä 1985 syntyneen ulkomaalaisen miehen vähän jälkeen aamuneljältä 18.1.2021. Mies ei ole poliisin tietojen mukaan paikkakuntalainen.
Tekoa tutkitaan tuhotyönä ja törkeänä vammantuottamuksena. 

Poliisi ei voi tässä vaiheessa tarkemmin kertoa esitutkintaan liittyviä tarkempia tietoja. 
 

Hämeen poliisilaitos Iitti Rikokset ja tutkinta Uutinen
Hämeen poliisilaitos
onnettomuudet
rikokset
tuhotyö
tulipalot