Eilen perjantai-illalla Turussa pelatun TPS - FC Lahti -ottelun aikana ja sen päättyessä tapahtui vierasjoukkueen ns kannattajien toimesta tavallista tökerömpää häiriköintiä.
Lahden suunnalta oli Turkuun saapunut ainakin kaksi bussilastillista katsojia. Näiden joukossa oli parikymmentä nuorukaista, jotka ottelun aikana ja sen jälkeen mm metelöimällä ja rähisemällä aiheuttivat vakavaa häiriötä. Yhtä järjestyksenvalvojaa heitettiin kivellä päähän. Paikalle lähetettiin kymmenkunta poliisipartiota, jotka joutuivat rauhoittelemaan häiriköitä suurella määrällä OC -sumutetta ja ottamaan kiinni kolme pahinta häirikköä.
Tämän jälkeen poliisi paimensi porukan takaisin busseihinsa ja saattoi ne matkaan.
Mitähän tälläkin oli tekemistä urheilun kanssa? Samaan aikaa tuli TV:stä upea MM -jalkapallo-ottelu Espanjan ja Portugalin välillä.
Poliisilla olisi kesäperjantaisin muitakin tehtäviä, kuin mukamas jalkapallosta riehaantuvien nuorten urhojen älyttömän riehumisen rajoittaminen. Jalkapallo-ottelun pitäisi olla yleisöllekin mielekäs urheilutapahtuma.