- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Turun pääpoliisiaseman rikostutkinnan päivittäistiedote
TURKU
23.6.2018. klo 17.15. Pahoinpitely
Vuonna 1972 syntynyttä miestä epäillään pahoinpidelleen sekä vaimoaan, että äitiään yksityisessä asunnossa Halisissa. Pahoinpitelyt tehtiin lyömällä, potkimalla ja lattialle työntämällä. Sairaankuljetus kuljetti vaimon Tyksiin tarkastettavaksi. Äiti sai kuhmun otsaan. Mies otettiin kiinni epäiltynä kahdesta pahoinpitelystä. Tapahtumapaikalla oli pariskunnan kolme alaikäistä lasta. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.
24.6.2018 n. klo 04.40 -05.00. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen yms.
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Aninkaistenkadulla sijaitsevan huoltamon pihalla oli ollut pahoinpitely. Tekijä oli poistunut punaiseen Volvo -merkkiseen henkilöautoon. Autosta tuli useita ilmoituksia, joiden mukaan auto olisi ajanut päin aitoja ja välillä palannut uudelleen huoltoaseman pihalle.
Poliisipartio tavoitti henkilöauton Satakunnantien ja Nuijamaantien risteyksessä. Auto teki u-käännöksen ja lähti kohti Turun keskustaa voimakkaasti kiihdyttäen partiota karkuun. Satakunnantiellä nopeus oli selvästi yli 150km/h:ssa. Alueella on 50km/h nopeusrajoitus. Pakeneva auto kääntyi Satakunnantieltä Tampereentielle vastaantulevien kaistoja pitkin, jossa oli myös vastaantulevaa liikennettä. Ajonopeus oli taas selvästi yli 150km/h:ssa. Poliisipartio kadotti näköyhteyden ajoneuvoon Kärsämäentien alussa.
Volvon kuljettaja ei saanut autoa pysymään tiellä vaan se ajautui mutkassa vastaantulevien kaistan yli reunakivetykseen, josta auto kimposi nurmikolle ja sieltä oikealle viherkaistan ja kevyenliikenteenväylän yli kuitujakokaappiin. Tapahtumapaikalla oli jarrutus ym. ulosajoon liittyviä jälkiä n 140 m matkalta. Ilmeni myös, että autossa oli väärät rekisterikilvet.
Partio otti kiinni tapahtumapaikalta poisjuosseen miehen. V. 1997 syntynyt mies on Pöytyältä kotoisin. Ajoneuvon ulkopuolelta löytyi tajuttomana v. 2003 syntynyt tyttö. Takapenkiltä löytyi sekä vuonna 2001 syntynyt tyttö että vuonna 1997 syntynyt mies. Matkustajat olivat kotoisin Kyröstä. Autossa matkustajana olleet kuljetettiin Tyksiin, mutta he selvisivät kuin ihmeen kaupalla lievin vammoin.
Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometrin tulokseksi 1,08 promillea. Häntä epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hän on aikaisemmin ollut epäiltynä mm. kymmenestä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, viidestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, rattijuopumuksesta yms. Kuljettaja on pidätetty.
Poliisi selvittää myös takaa-ajoa edeltänyttä pahoinpitelyä ja siihen liittyen poliisi pyytää vihjeitä.
VIHJEPYYNTÖ
24.6.2018 n. klo 04.40 tapahtui Aninkaistentiellä sijaitsevan huoltoasema Satashellin pihalla pahoinpitely. Tapahtumat saivat ilmeisesti alkuunsa Tuureporinkadulla tai Hotelli Helmen pihalla, josta oli n. 40-50-vuotias mies tullut juosten Satashellin pihalle. Miehen perässä oli nuorehko mies, joka Satashellin pihalla löi vanhempaa miestä useita kertoja. Sivulliset keskeyttivät pahoinpitelyn, jolloin tekijä juoksi punaiseen Volvo-merkkiseen henkilöautoon. Poliisilla ei ole tietoa kuka joutui pahoinpitelyn uhriksi.
Uhrin tuntomerkit:
- n. 40-50 -vuotias mies
- keltainen pipo
- punainen takki
Asianomistajaa (uhria) pyydetään ilmoittautumaan ja mahdollisia todistajia pyydetään ilmoittamaan havaintojaan sähköpostiosoitteeseen: vihje.turku.lounais-suomi@poliisi.fi