Keskiviikkoiltana tuli hätäkeskukseen ilmoitus epäillystä rattijuoposta Turun keskustan alueella, joka oli törmännyt vaurioseurauksin yhteen toiseen kerrostalon piha-alueella olleeseen henkilöautoon. Poliisin tullessa paikalle epäilty oli poistunut sivullisen mukaan erääseen kerrostaloasuntoon. Poliisin mennessä tavoittelemaan henkilöä, oli tämä tullut avaamaan oven pistooli kädessään. Mies luopui aseesta poliisin käskytettyä häntä. Hän ei uhannut tai osoittanut aseella ketään. Kiinniotto sujui rauhallisesti ja epäilty toimitettiin poliisilaitokselle. Ase osoittautui luvattomaksi toimintakuntoiseksi käsiaseeksi. Vuonna 1966 syntynyt hiljattain turkulaistunut jyväskyläläinen mies on pidätettynä ja poliisi jatkaa esitutkintaa rikosnimikkeiden ollessa törkeä rattijuopumus, ampuma-aserikos sekä vahingonteko ja tarkastelun alla on muitakin rikosnimikkeitä, joiden osalta tulee mahdollisesti rikosilmoitukseen lisättävää tutkinnan edetessä.
Vuonna 1971 syntyneen Parkanolaisen miehen epäillään syyllistyneen kahteen laittomaan uhkaukseen ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen Turussa Eerikinkadun Hesburgerin terassilla keskiviikkona noin kello 16 aikaan. Tekijä uhkaili terassilla ollutta nuorta miestä ja naista väkivallalla, sekä vastusti tilanteeseen puuttunutta vartijaa. Vartija oli saanut tilanteen rauhoittumaan poliisin saapuessa paikalle.
Tutkintaa jatketaan asianomistajien kuulusteluilla.