Turvallisuusviranomaiset hankkivat yhteisen kenttäjärjestelmän (KEJO), jota käytetään ensisijaisesti langattomien tiedonsiirtoyhteyksien kautta. Sen avulla viranomaiset johtavat kenttätoimintoja, ylläpitävät tilannekuvaa, syöttävät tietoja eri tietojärjestelmiin, vaihtavat tietoa reaaliaikaisesti sekä viestivät.
Käyttäjinä ovat poliisi, pelastustoimi, sosiaali- ja terveystoimi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja tulli sekä muut mahdolliset myöhemmin mukaan tulevat viranomaiset.
- Viranomaisten yhteisen kenttäjärjestelmän keskeisimpiä tavoitteita ovat viranomaisten toiminnan tehostuminen sekä yhteisen tietojärjestelmän kautta konkretisoituvat toiminnalliset hyödyt ja kustannustehokkuus. Järjestelmällä vaikutetaan tulevaisuudessa kansalaisten saamiin viranomaispalveluihin, sillä järjestelmän käyttöönoton myötä viranomaiset kykenevät entistä paremmin keskittymään ydintehtäviinsä hankejohtaja Markus Asikainen Poliisihallituksesta sanoo.
Poliisihallitus ja Patrian, Portalify Oy:n ja Codea Oy:n muodostama ryhmittymä allekirjoittivat toimitussopimuksen 15.1.2015 Helsingissä. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 23 miljoonaa euroa. Järjestelmän toteutus ajoittuu vuosille 2015 - 2017.