Ulvilan lapsikaappauksen esitutkinta valmistunut

Julkaisuajankohta 11.10.2024 14.57
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Ulvilassa heinäkuussa tapahtuneen lapsikaappauksen esitutkinnan.

Epäilty lapsikaappaus tapahtui 1. heinäkuuta Ulvilassa, minkä jälkeen lapset vietiin Suomesta ulkomaille.

Lounais-Suomen poliisi teki syyttäjän määräyksellä epäillyistä kaappaajista kansainväliset pidätysmääräykset ja kolmesta alaikäisestä lapsesta etsintäkuulutuksen. 

Epäillyt ja lapset tavoitettiin kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla Norjasta. Epäillyt ja lapset luovutettiin Suomeen pian kiinnioton jälkeen.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi 38-vuotiaan miehen ja 36-vuotiaan naisen epäiltynä lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta 12. heinäkuuta. Epäillyt oli aiemmin vangittu poissaolevana 4. heinäkuuta lähtien. Satakunnan käräjäoikeus on vapauttanut molemmat epäillyt ja määrännyt heidät tehostettuun matkustuskieltoon.

Esitutkinnassa selvinneiden seikkojen perusteella henkilöitä epäillään myös aiemmin tänä vuonna tapahtuneesta lapsen omavaltaisesta huostaanotosta, joka on kohdistunut samoihin lapsiin.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan

Esitutkinnan aikana selvisi seikkoja, jotka viittaavat siihen, että epäillyt olivat suunnitelleet tekoa etukäteen. Poliisi sai esitutkinnassa muodostettua tarkan käsityksen tapahtumista sekä teon motiivista. 

– Epäillyt olivat etukäteen vuokranneet Varsinais-Suomesta asuntoauton, jolla he hakivat lapset Ulvilasta. Tästä matka jatkui Tornioon ja edelleen rajan ylitse Ruotsin kautta Norjaan, mistä poliisi heidät tavoitti, kertoo tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Anna Kivimäki Lounais-Suomen poliisista.

Teon motiivi liittyy salassapidettäviin lapsen huoltoon liittyviin asioihin. Tästä syystä myös asiassa valmistunut esitutkintamateriaali on kokonaan salassapidettävää.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan, ja poliisi ei tiedota asiasta enempää.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Ulvila Uutinen